Afganistanilaiset jonottavat viisumia Iranin suurlähetystön edustalla Kabulissa 17. elokuuta. LEHTIKUVA / AFP Wakil Kohsar

Saksassa varoitetaan: Pakolaisia voi tulla viisi miljoonaa

Kristillisdemokraattien johtajan mukaan vuoden 2015 tilanne ei saa toistua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Afganistanin hallituksen romahduksen ja Talebanin valtaannousun on ennakoitu luovan suuria pakolaisvirtoja, jotka voivat suuntautua ainakin osittain Eurooppaan.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoi maanantaina pitämässään televisiopuheessa, että eurooppalaisten on varauduttava ja myös suojauduttava ”suurilta ja epäsäännöllisiltä” pakolaisvirroilta. Hänen mukaansa Eurooppa ei voi ottaa yksin vastuuta Afganistanin kriisin seurauksista.

EU:n ulkoministerit keskustelevat tiistaina toimista, joilla ehkäistään massiivisen pakolaisaallon saapuminen unionin alueelle. Saksan sisäministeri Horst Seehofer on arvioinut, että Talebanin hallintoa voisi paeta jopa viisi miljoonaa afganistanilaista.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Armin Laschet painottaa twiitissään, ettei vuoden 2015 pakolaiskriisi saa toistua.

Myös Italia, Kreikka ja Malta ovat esittäneet huolensa tilanteesta. Kreikan maahanmuuttoministeri Notis Mitarachi sanoi BBC:n mukaan, että maan rajavartioston valmiustilaa on nostettu kriisin seurauksena.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)