Verkkouutiset

Hiljainen Vuosaaren satama Helsingissä maanantaina 11. maaliskuuta 2024. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

”SAK on päättänyt lähestulkoon sulkea Suomen”

Elinkeinoelämän mukaan seuraava lakkoviikko tulee olemaan aikaisempaa kalliimpi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtaja Jyri Häkämies on erittäin pettynyt SAK:n päätöksen jatkaa poliittisia lakkoja.

– Seuraava lakkoviikko tulee olemaan aikaisempaa kalliimpi, sillä monet yritykset menettävät asiakkaita ja useammat yritykset joutuvat keskeyttämään tuotantonsa. SAK on päättänyt lähestulkoon sulkea Suomen, Häkämies toteaa tiedotteessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Uudet poliittiset lakot ovat aiheuttamassa EK:n alustavan arvion mukaan 260 miljoonan euron vahingot. Yhteensä poliittiset lakot hallitusta vastaan tuovat jo noin puolentoista miljardin euron menetyksen bruttokansantuotteeseen.

– Erityisesti satamalakko aiheuttaa kerrannaisvaikutuksia monelle alalle. Lakoilla leikataan jo entisestään talouden kasvua, vaarannetaan ulkomaiset investoinnit ja lyödään lommo Suomen maineelle luotettavana toimijana. Vuodelta 1946 voimassa oleva työrauhalainsäädäntö on eduskunnassa uudistettavana. Nämä uudet poliittiset lakot alleviivaavat tarpeen säätää poliittiset lakot kilpailijamaiden tasolle. Hallitus ei ole oman ilmoituksensa mukaan perääntymässä poliittisten lakkojen rajoittamisesta, joten lakoilla aiheutetaan suunnatonta ja tarpeetonta vahinkoa yrityksille ja työpaikoille, EK:n Häkämies painottaa.

EK laskee poliittisista lakoista aiheutuneita menetyksiä Suomen kansantaloudelle. Lakkojen laajuutta ja vaikutuksia arvioidaan yhdessä jäsenliittojen ja -yritysten kanssa ilmoitettujen lakkokohteiden perusteella. Lakkojen laajuuden ja pituuden perusteella menetysten kerrannaisvaikutukset muille aloille arvioidaan Tilastokeskuksen panos-tuotos -tauluilla. Yhteismitallinen arvio eri alojen menetyksistä ilmoitetaan BKT-menetyksinä koko kansantaloudelle.

LUE MYÖS:
SAK:n Jarkko Eloranta: Tapaaminen oli pettymys – lakot jatkuvat

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)