Kyberturvallisuuskeskus varoittaa liikkeellä olevista huijausviesteistä, joissa pyritään kalastelemaan pankkitunnuksia eri palveluiden nimissä.
Yksi kampanja esiintyy OmaKanta-palvelun nimissä. Sähköpostiviestissä vastaanottajaa kehotetaan kirjautumaan palveluun viestin linkin kautta. Linkki ohjaa kuitenkin kalastelusivustolle, jonka tavoitteena on pankkitunnusten urkinta. Viestissä kerrotaan virheellisesti, että käyttäjällä olisi odottava palautus OmaKanta-tilillä.
Huijausviestejä on liikkeellä myös Nordean nimissä. Niissä vastaanottajaa pyydetään avaamaan viestissä oleva linkki, joka vie kalastelusivulle. Viestin mukaan käyttäjälle on saapunut uusi viesti Nordea Omapostiin.
Lisäksi Matkahuollon nimissä lähetetyissä viesteissä kerrotaan, ettei lähetyksen toimitusta voida käsitellä ilman toimitustietojen vahvistamista. Viestissä oleva linkki ohjaa sivulle, jossa käyttäjää pyydetään syöttämään pankkitunnuksensa.
Kyberturvallisuuskeskus muistuttaa, ettei epäilyttävissä viesteissä olevia linkkejä tule klikata auki. Palveluihin kannattaa kirjautua ainoastaan kirjoittamalla verkkosivun osoite suoraan selaimeen tai käyttämällä tallennettuja kirjanmerkkejä.
Jos luottokorttitiedot tai verkkopankkitunnukset on päätynyt huijareille, tulee viipymättä olla yhteydessä omaan pankkiin ja tehdä rikosilmoitus poliisille. Myös petoksen yrityksistä on tärkeää ilmoittaa viranomaisille.
Vastaavista huijausviesteistä voi tehdä ilmoituksen myös Kyberturvallisuuskeskukselle.