Energiavirasto yhdenmukaistaa perusmaksun, energiamaksun ja tehomaksun määräytymisen periaatteita vuoden 2029 alusta alkaen. Uudistuksen myötä sähkönsiirrossa otetaan käyttöön uusi tehomaksu.
Toisin kuin virheellisesti usein luullaan, tehomaksu ei tule koskettamaan kaikkia asiakkaita eikä se tule merkittävästi kasvattamaan sähkölaskun kokonaismäärää. Määräys ei velvoita verkkoyhtiöitä ottamaan tehomaksua käyttöön kaikille asiakkaille, ja kotitalouksille säilyy mahdollisuus valita tehomaksuton yleissiirtotuote.
Uudistus ei vaikuta verkkoyhtiöiden sallittuun kokonaisliikevaihtoon, vaan tavoitteena on kohdentaa kustannuksia aiempaa tarkemmin niille käyttäjille, jotka tarvitsevat eniten siirtotehoa. Samalla tavoitteena on, että asiakkaat voivat aiempaa paremmin vaikuttaa siirtomaksunsa suuruuteen omalla sähkönkäytöllään.
Energiaviraston linjauksen mukaan tehomaksullisessa tuotteessa tehomaksu määräytyy kuukauden korkeimman 60 minuutin sähkönkäytön keskitehon perusteella. Kotitalouksilla tehomaksu käynnistyy, kun 60 minuutin keskiteho ylittää kahdeksan kilowatin tehokynnyksen.
Linjauksesta kertoo tiedotteessa sähköyhtiö Helen. Helenin sähköverkolla on jo tehomaksu käytössä tietyissä siirtotuotteissa.
– Muutamme tehomaksun määräytymisperusteet Energiaviraston linjauksen mukaisiksi viimeistään 1.1.2029 mennessä. Nykyinen tehomaksullinen tuotteemme on jo lähellä Energiaviraston antamaa linjausta, joten muutokset ovat kokonaisuutena maltillisia, Helen kertoo tiedotteessa.
Pienille liittymille, kuten kotitalouksille tai muille pienille sähkönkäyttäjille, säilyy mahdollisuus valita tehomaksuton yleissähkötuote. Kotitalous- ja pienasiakkaat voivat myös valita tehomaksullisen aikasiirtotuotteen.
– Tehomaksu kannustaa tasaamaan sähkönkäyttöä ja välttämään suuria kuormitushuippuja. Tehomaksullisessa tuotteessa asiakkaat voivat vaikuttaa tehomaksun suuruuteen esimerkiksi ajoittamalla suuritehoisten laitteiden käyttöä eri ajankohtiin, Helen kertaa tehomaksun tarkoitusta.
Tästä tehomaksussa on kyse
Energiavirasto yhtenäistää sähkönjakelun hinnoitteluperusteita viimeistään 1.1.2029 alkaen. Verkkoyhtiöt voivat siirtyä uusiin perusteisiin myös aiemmin. Tariffirakenteen uudistus ei nosta sähkönjakelun maksuja kokonaisuutena, mutta maksut voivat jakautua eri tavoin asiakasryhmien välillä.
Energiavirasto ei velvoita lisäämään tehomaksua kaikille asiakkaille, ja kotitalouksilla säilyy mahdollisuus valita tehomaksuton yleissiirtotuote.
Tehomaksullisessa tuotteessa tehomaksu määräytyy kuukauden korkeimman 60 minuutin sähkönkäytön keskitehon perusteella. Kotitalouksilla tehomaksu käynnistyy, kun 60 minuutin keskiteho ylittää kahdeksan kilowatin tehokynnyksen.
Tehomaksu tulee koskettamaan vain pientä murto-osaa asiakkaista. Esimerkiksi Helenillä tällä hetkellä tehomaksu koskee noin viittä prosenttia kuluttaja-asiakkaista.
LUE MYÖS:
Jopa yli 5 euroa kilowattitunnilta – Näin korkealle pörssisähkön hinta voi nousta