Sähkön hinnassa on ollut kansanedustajan mukaan todistettavasti ilmaa

Heikki Vestman toivoo, että sähköyhtiöiden hinnoittelua selvitetään.
Voimalinjoja Espoossa 17. joulukuuta 2022. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Voimalinjoja Espoossa 17. joulukuuta 2022. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Kokoomuksen kansanedustajan Heikki Vestmanin mukaan hintakilpailu näyttää palaavan sähkön vähittäismarkkinoille.

Ensin energiayhtiöt Helen ja Fortum ilmoittivat, että ne laskevat sähkön hintaa noin 20 senttiin kilowattitunnilta. Sähkönmyyntiyhtiö Oomi kertoi perjantaina laskevansa kuluttaja-asiakkaiden sähkön hintaa määräajaksi 24,90 senttiin kilowattitunnilta.

Yhtiöiden päätökset kuluttajien sähkön hinnan laskemisesta ovat syntyneet sen jälkeen, kun eduskuntapuolueet keskustelivat sähkön hintakatosta maanantaina.

– Nyt Oomi laskee kaikkien kuluttajasopimusten hintaa, myös toistaiseksi voimassa olevien. Pudotus on jopa 20 snt/kWh.

– Hintakilpailu näyttää hintasääntelyn uhkan vuoksi palaavan sähkön vähittäismarkkinalle, josta se oli lopetettu. Hintojen lasku todistaa: Aiemmissa oli ilmaa, Vestman toteaa Twitterissä.

Kansanedustaja toivoo, että kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) selvittää, miksi sähköyhtiöt päättivät lopettaa hintakilpailun.

– Lienee niin, että sähkönmyyntiyhtiöt ovat hankkineet kohtuuhintaiset suojaukset mutta myyneet sähkön kohtuuttomilla hinnoilla kuluttajille. Tämä on ollut mahdollista, koska sähköyhtiöt lopettivat hintakilpailun.

– Miksi näin tapahtui? KKV toivottavasti selvittää, Vestman toteaa.

LUE MYÖS:
Sähköyhtiö laskee hintoja – “kilpailu alkoi toimia”

Tere Sammallahti kehottaa nuoria suhtautumaan pelkopuheeseen kriittisesti.
Ivan Puopolon studiossa kirjailija ja runoilija Jarkko Tontti.
Suomen Yrittäjät ovat 30-vuotisen toimintansa jälkeen vihdoin osa työmarkkinoita.
Mainos