Viranomaisvelvoitteet aiheuttavat merkittäviä kustannuksia yrityksille. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Sääntely on yrityksille kasvun este

Byrokratiaan kuluu vähintään 3,8 miljoonaa henkilötyöpäivää vuodessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pk-yrityksistä 66 prosenttia kertoo Yrittäjägallupissa, että yrityksiin kohdistuva sääntely on lisääntynyt viimeisten kolmen vuoden aikana.

Viranomaisvelvoitteet aiheuttavat merkittäviä kustannuksia 75 prosentin mielestä. Byrokratiaan kuluu vähintään 3,8 miljoonaa henkilötyöpäivää vuodessa eli noin 15 000 henkilötyövuotta.

– Ylisääntely on pk-yrityksille vakava este liiketoiminnan kehittämiselle ja kasvulle. Se vie aikaa, kasvattaa kustannuksia ja heikentää yritysten kilpailukykyä, Suomen Yrittäjien yrityslainsäädäntöyksikön päällikkö Tiina Toivonen toteaa tiedotteessa.

Viime vuosina erityisesti EU:sta on vyörynyt poikkeuksellisen paljon uutta sääntelyä. Vaikka sitä pyritään nyt eri toimin kohtuullistamaan, arvion mukaan uudet EU-säädökset tuovat yrityksille uutta taakkaa jopa 80 miljardin euron edestä. Tieto perustuu edellisen puheenjohtajamaan Tanskan tiedonantoon syksyllä 2025.

Suomen Yrittäjien mukaan sääntelyä on edelleen liikaa, eikä sen purkaminen ole edennyt riittävän nopeasti. Erityisesti sääntelyn lisääntymistä koetaan teollisuudessa.

Yrityksistä joka viides on täysin samaa mieltä väittämän kanssa, että työllistäisi enemmän, jos pk-yrityksillä olisi vähemmän normeja. Jokseenkin samaa mieltä on noin joka kolmas.

– Luvut ovat hälyttäviä. Yrittäjät kokevat, että sääntelyä tulee vain lisää. Hallitusohjelmassa on hyvä tavoite normien purkamisesta ja EU:ssakin on viimein ymmärretty, ettei yritysten kilpailukykyä paranneta liikasääntelyllä. Tästä huolimatta käytännön toimet eivät ole vielä riittävästi yrittäjiä vakuuttaneet, Toivonen sanoo.

Yrityksistä 72 prosenttia on sitä mieltä, että sääntely ei tue yritysten toimintaa. Teollisuuden yrityksistä näin toteaa jo 91 prosenttia, rakentamisessa 77 prosenttia ja kaupassa 76 prosenttia.

Suomen Yrittäjien arvion mukaan Suomessa toimii vähintään 300 000 ympärivuotisesti liiketoimintaa harjoittavaa pk-yritystä. Kun Yrittäjägallupin kyselytulokset yleistetään koko pk-yrityskenttään, voidaan arvioida, että byrokratiaan kuluu vähintään 3,8 miljoonaa henkilötyöpäivää vuodessa eli noin 15 000 henkilötyövuotta.

– Tämä karkea alaraja kertoo ilmiön mittaluokasta. Jokainen turhaan käytetty tunti on pois kasvusta ja arvonluonnista, ekonomisti Roope Ohlsbom muistuttaa.

Yrittäjägallupin toteutti Verian Suomen Yrittäjien toimeksiannosta 1.–8.10.2025. Kyselyyn vastasi 1 175 pk-yrityksen edustajaa. Tulosten luottamusväli on kokonaistulosten osalta 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)