Sää lauhtuu tammikuussa – lännessä jopa 4–5 astetta plussaa

Forecan mukaan tämä viikko on myös tavanomaista sateisempi.
Matkustajat odottavat raitiovaunua lumisessa Helsingissä 10. tammikuuta 2023. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Matkustajat odottavat raitiovaunua lumisessa Helsingissä 10. tammikuuta 2023. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Tuoreen kuukausiennusteen mukaan sää on tammikuussa laajalti ajankohdan keskimääräisiä lukemia lämpimämpää, kertoo Foreca.

Tällä viikolla keskilämpötila on jopa 4–6 astetta keskimääräistä korkeampi. Seuraavalla viikolla poikkeama tavanomaista lämpimämpään suuntaan on ennusteen mukaan nelisen astetta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Sää jatkuu tuoreen kuukausiennusteen valossa lauhana ja sateisena ainakin kuluvalla viikolla sekä ensi viikolla, toteaa Forecan meteorologi Joonas Koskela.

Forecan mukaan tämä viikko on myös tavanomaista sateisempi Suomen länsipuolella sijaitsevan laajan matalapaineen alueen vaikutuksesta.

– Ilmavirtaus käy Suomessa kuluvalla viikolla pääosin etelästä. Meille virtaa sen myötä varsin lauhaa ilmaa. Myös sateita tulee eri puolilla maata vaihtelevissa olomuodoissa, vain Keski- ja Pohjois-Lapissa sateet pysyvät koko viikon lumena, Koskela ennustaa.

Lämpötila alkaa nousta plussan puolelle etelästä alkaen.

Poimintoja videosisällöistämme

– Etelässä lämpötila kohoaa nollan yläpuolelle jo tiistai-illan aikana. Torstaina päivällä nollan vaiheille mennään Itä- ja Pohjois-Lappia myöten. Ylimmillään lämpötila nousee viikon puolivälin tienoilla lounaissaaristossa ja maan länsiosassa 4–5 plusasteeseen.

Myös muualla Euroopassa sää on selvästi keskimääräistä lauhempaa kuluvalla viikolla.

– Poikkeama tavanomaisesta on yleisesti 3–5 astetta, läntisessä Euroopassa 2–4 astetta. Sää on myös laajalti keskimääräistä sateisempaa. Lähinnä läntisellä Välimerellä ja Iberian niemimaalla sataa keskimääräistä vähemmän. Kuivempana alueena erottuu myös Norjan vuoristo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Seuraavalla viikolla suurin poikkeama keskimääräistä lämpimämpään suuntaan on siirtynyt kuukausiennusteessa Pohjois-Euroopan yltä Suomen itäpuolelle.

– Suomessa olisi kuitenkin edelleen keskimääräistä lauhempaa. Kuukausiennusteen mukaan viikon keskilämpötila on nelisen astetta keskimääräistä korkeampi. Sateita näyttäisi tulevan vielä vähän keskimääräistä enemmän Suomessa ja Euroopan keskivaiheilla, paikoin myös eteläisessä Euroopassa, Koskela ennustaa.

Varoitus koskee koko saarta.
Föhn-tuuli tuo mukanaan keväisiä lukemia.
Viikonlopun sää on vuodenaikaan nähden lämmintä.
Mainos