Osa uusiutuvan polttoaineen tuotantolaitoksesta Nesteen Porvoon jalostamolla. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

S-Pankin talousennusteen mukaan työmarkkinatilanne heikkenee vielä

Odotettavissa on aluksi hentoista kasvua ensi vuodesta alkaen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

S-Pankin ekonomistin Janne Ronkasen mukaan Suomen taloudessa on odotettavissa aluksi hentoista mutta ensi vuodesta alkaen voimakkaampaa talouskasvua, kun kotimainen kysyntä voimistuu korkojen laskun seurauksena.

– Kotitalouksien ostovoima vahvistuu asteittain, kun palkat nousevat inflaatiota enemmän, korot laskevat ja työmarkkinoilla nähdään ensi vuonna käänne parempaan. Tätä ennen työllisyystilanne käväisee pohjalukemissa vielä tänä vuonna, Ronkanen arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Ronkanen ennustaa talouden kasvuvauhdin voimistuvan vuonna 2025. Kasvunäkymän parantuminen näkyy hänen mukaansa muun muassa yritysluottamuksen hienoisessa nousussa pohjalukemistaan.

Talouden kasvuvauhti voimistuu jatkossa, ja kasvun pääajureiksi nousevat yksityinen kulutus sekä investoinnit.
Kuluttajien arviot oman talouden nykytilasta ovat hieman kohentuneet. Palkansaajilla reaaliansiot ovat jo kääntyneet kasvuun, kun nimellisansiot ovat nousseet kuluttajahintoja nopeammin. Korkojen lasku auttaa puolestaan velallisia talouksia.

– Talouden suunta on parempaan päin, mutta menetetyn ostovoiman takaisin kiriminen kestää kotitalouksilla useamman vuoden, Ronkanen tiivistää.

Viimeisimmät tilastot kertovat kotitalouksien olleen alkuvuonna yhä varovaisia kulutuksen suhteen. Ronkanen ennustaa yksityisen kulutuksen kasvun jäävän tänä vuonna vain maltilliseksi 0,2 prosenttiin. Vuosina 2025–26 kasvu vauhdittuu keskimäärin 1,5 prosenttiin.

Suomen BKT puolestaan kasvaa S-Pankin ennusteen mukaan 1,5 prosenttia vuonna 2025 ja 1,8 prosenttia vuonna 2026. Ennusteessa on huomioitu 18. syyskuuta julkaistut BKT-tilastojen tarkentumiset.

Työllisyystilanne heikkenee ennen käännettä nousuun

Työmarkkinatilanne on trendinomaisesti heikentynyt kahden viime vuoden aikana. Monet työmarkkinoiden indikaattorit viittaavat siihen, että kokonaisuutena tilanne heikentyy vielä hetken ennen käännettä parempaan. Työttömyysaste on tänä vuonna keskimäärin 8,3 prosenttia.

Ronkanen ennustaa työttömyysasteen käyvän huipussaan tulevan talven aikana ja yritysten rekrytointiaikeiden elpyvän ensi vuonna talouskasvun piristyessä. Työttömyysaste laskee ennusteemme mukaan ensi vuonna 8,1 prosenttiin ja vuonna 2026 7,4 prosenttiin.

Suomessa inflaatio hidastui kesällä matalimmalle tasolle vuoden 2021 alun jälkeen. Yhdenmukaistetulla, muiden euroalueen jäsenmaiden kanssa vertailukelpoisella kuluttajahintaindeksillä mitattuna Suomen vuosi-inflaatio oli jopa hitainta koko euroalueella.

Yleisen arvonlisäverokannan korotuksen myötä inflaatio kiihtyy pankin mukaan hieman syyskuussa, mutta kertaluonteisten verovaikutusten jälkeen monien hyödykkeiden hintojen nousuvauhti tasaantuu uudestaan.

Vielä viime vuonna inflaatio oli Suomessa keskimäärin 6,2 prosenttia. Tänä vuonna inflaatio hidastuu keskimäärin 1,7 prosenttiin. Ensi vuonna korkojen laskun vaikutus pitää inflaation entistä hitaampana keskimäärin 1,5 prosentissa.

Pankin mukaan kokonaisinvestoinnit jatkavat tänä vuonna supistumistaan rakentamisen vaikean tilanteen painamana. Todennäköisesti kolmannen vuosineljänneksen jälkeen voidaan todeta asuinrakentamisen nykypudotuksen olleen jopa 1990-luvun lamaa voimakkaampi.

Ensi vuonna on rakentamisen suhdanteessa edessä käänne parempaan, mistä näkyy alustavia merkkejä asuinrakentamisen luvissa ja aloituksissa. Julkiset investoinnit tukevat huomattavasti kokonaisinvestointeja vuosina 2024–26.

Odotettavissa lisää koronlaskuja ja helpotusta asuntomarkkinoille

Luottamusbarometrit kertovat asunnonostoaikeiden hienoisesta viriämisestä. Pohjakosketus on takanapäin ja lyhyiden markkinakorkojen tuntuva lasku piristää hiljalleen asuntokauppaa jo loppuvuonna.

Syksyllä asuntokauppojen määrä todennäköisesti kasvaa vuositason vertailussa selvästi, koska vuodentakaiset vertailuarvot ovat varsin matalia. Ennustamme vanhojen osakeasuntojen hintojen laskevan tänä vuonna koko maassa keskimäärin 2,5 prosenttia, mutta nousevan 3,0 prosenttia vuonna 2025.

– Kokonaisuutena asuntomarkkinoiden suunta kääntyy, kun matalammat korot sekä kotitalouksien luottamuksen vahvistuminen muuntavat ostoaikeet todellisiksi asuntojen hankinnoiksi, Janne Ronkanen kertoo.

Korkomarkkinat odottavat tällä hetkellä EKP:n koronlaskujen jatkumista varsin ripeässä tahdissa ensi kesään asti.

Markkinaodotukset ovat kuitenkin muuttuneet nopeasti vuoden mittaan. S-Pankki ennakoi EKP:n laskevan korkoaan tänä vuonna vielä joulukuun kokouksessaan 0,25 prosenttiyksiköllä.

– Ensi vuonna odotamme yhteensä 1,0 prosenttiyksikön koronlaskuja, minkä myötä talletuskorko on vuoden 2025 lopussa 2,25 prosenttia. Lyhyemmät kolmen ja kuuden kuukauden euriborit asettuvat vuoden 2025 aikana hieman 12 kuukauden euriboria matalampiin lukemiin. Vuoden 2025 loppupuoliskolla euriborkorkojen laskuvauhti maltillistuu ja ne asettuvat ennusteemme mukaan reiluun kahteen prosenttiin, Ronkanen analysoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)