Ruotsin puolustusvoimien komentaja Micael Bydén uskoo Ruotsin aikaisemmin tällä viikolla Yhdysvaltain kanssa solmiman DCA-sopimuksen vahvistavan lähialueen turvallisuutta ja vakautta. Bydén arvioi sopimuksen merkitystä Sveriges Radion haastattelussa lauantaina. Suomi allekirjoittaa oman puolustusyhteistyötä tiivistävän DCA-sopimuksensa myöhemmin joulukuussa.
Sopimuksen myötä Yhdysvalloilla on pääsy useisiin ruotsalaisiin varuskuntiin ja tukikohtiin. Ydinaseita Ruotsin ei tulla sijoittamaan, puolustusministeri Pål Jonson totesi SVT:lle allekirjoittamisen jälkeen.
Bydén avaa sopimuksen sisältöä SR:lle. DCA sujuvoittaa puolustusyhteistyötä ja yhteisiä harjoituksia, hän kertoo. Ruotsi on pinta-alaltaan suuri maa ja tulevana Nato-jäsenenä strategisesti tärkeä osa Pohjolaa, minkä takia Yhdysvallat saa pääsyn kaikkiaan 17 ruotsalaiseen sotilaskohteeseen, Bydén selittää.
– Tämä sopimus merkitsee sitä, että yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneistamme voi entistä helpommin tulla tänne, että he tietävät missä he oleskelevat ja että voimme entistä sujuvammin järjestää harjoituksia ja muuta toimintaa yhdessä, hän kertoo.
Sopimus ei kenraalin mukaan ei kasvata Ruotsiin kohdistuvaa uhkakuvaa, pikemminkin päinvastoin.
– Näkemykseni on pikemminkin se, että tämä lisää vakauttaa ja kasvattaa kynnystä yrittää vaikuttaa meihin.





