Norjassa ja Suomessa maaliskuussa järjestettyyn Cold Response -harjoitukseen osallistui yhteensä 32 500 sotilasta 14 Nato-maasta. Norjan asevoimien tiedotteen mukaan harjoituksen tavoitteena on vahvistaa pelotetta, parantaa puolustuskykyä ja osoittaa Naton valmiutta puolustaa pohjoista sivustaa.
Harjoitusta johti Norjan ja Yhdysvaltojen yhteinen esikunta Reitanissa Bodøn lähellä. Osallistujista 25 000 oli Norjassa ja 7 500 Suomessa. Norjassa maavoimien harjoitukseen osallistui 11 800 sotilasta, ja loput toimivat merellä ja ilmassa.
Mukana olivat Norjan ja Suomen lisäksi Yhdysvallat, Britannia, Saksa, Alankomaat, Ranska, Italia, Kanada, Espanja, Turkki, Ruotsi, Tanska ja Belgia.
Kenttäharjoituksen rinnalla toteutettiin laaja simulaatio, jossa oli mukana huomattavasti enemmän joukkoja kuin varsinaisessa harjoituksessa. Tarkoituksena oli lisätä harjoituksen realismia ja testata esikuntien päätöksentekoa strategisella ja operatiivisella tasolla.
Harjoituksen maaoperaatiot painottuvat Nordlandiin, Tromssaan ja Länsi-Finnmarkiin. Lisäksi maatoimintaa järjestettiin Pohjois-Suomessa, ilmaoperaatioita koko Pohjolassa ja merivoimien toimintaa Pohjois-Atlantilla.
Ruotsin maavoimat on julkaissut kuvan, joka on otettu salaisesta rakennuksesta jostain päin Suomea. Prikaatikenraali Michael Carlén puhui yli 60 alaiselleen.
– Tämä on historiallinen hetki. Meidän on syytä olla ylpeitä itsestämme. Korkea-arvoinen esikunta johtaa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan suurta ruotsalaista taisteluyksikköä toisen valtion maaperällä, Carlén sanoi.
Carlén komentaa Ruotsin asevoimien 1. divisioonaa, jonka kokonaisvahvuus on noin 15 000 sotilasta. Se koostuu 5 000 sotilaan prikaateista. Cold Response -harjoituksessa mukana oli noin 3 000 ruotsalaissotilasta.
Upseerit kävivät läpi englannin kielellä taistelusuunnitelman Naton itäisen sivustan puolustamiseksi. Huoneen keskelle oli levitetty valtava kartta, jolla yksiköiden liikkeitä käytiin läpi. Divisioonan 4. prikaatin komentaja, eversti Peter Andersson seurasi tehtävänantoa eturivissä.
Harjoitukseen oli tuotu tuhansia sotilaita ja suuri määrä ajoneuvoja Ruotsin eteläosista.
– Jo tämä osoittaa, että voimme nopeasti kerätä kasaan voimaa ja yhdessä muiden Nato-maiden kanssa torjua idästä tulevan vihollisen, Michael Carlén totesi.