Ruotsi ei osallistu Hormuzinsalmen operaatioon

Ulkoministeri Elina Valtosen mukaan Suomi harkitsee osallistumistaan.
Hormuzinsalmi sijaitsee Iranin edustalla. / Google Maps
Hormuzinsalmi sijaitsee Iranin edustalla. / Google Maps

Ruotsi ei aio osallistua mahdolliseen operaatioon Hormuzinsalmen avaamiseksi. Asiasta kertoo pääministeri Ulf Kristersson Ruotsin radiolle ja Expressenille.

– Ruotsilla ei ole tällaisia suunnitelma. Suurin osa ihmisistä varmasti ymmärtää että toiminta on vaikeaa tässä, Kristersson sanoi Ruotsin radion mukaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ylipäätään Kristersson pyrki rauhoittelemaan keskustelua.

– Jäitä hattuun. Puhetta on paljon nyt. Mutta Ruotsille ei tämä ei ole relevanttia, Kristersson sanoi Expressenin mukaan.

Suomessa ulkoministeri Elina Valtonen (kok) sanoi maanantaina HS:lle, että Suomi harkitsee omaa osallistumistaan. Iran on miinoittanut Hormuzinsalmen ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump edellytti Euroopan mailta apua nimenomaan miinanraivaukseen. Suomen merivoimilla on miinantorjunta-aluksia.

Merivoimien viestinnästä sanottiin maanantaina Ylen ruotsinkieliselle toimitukselle, ettei Katanpää-luokan miinantorjunta-aluksia voi käyttää Persianlahdella.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Apua edellyttäessään Donald Trump uhkasi, että Nato-maita voi odottaa huono tulevaisuus ellei apua Yhdysvalloille ja Hormuzinsalmen avaamiselle tule. Politico-lehden mukaan Trump on aiemmin osoittanut sormella kommenteissaan erityisesti Kiinaa, joka saa kaikesta käyttämästään öljystä noin 90 prosenttia Hormuzinsalmen kautta. Tiedossa ei maanantaina kuitenkaan ollut, onko Kiina osallistumassa salmen avaamiseen.

Tähän mennessä Ruotsin lisäksi osallistumisesta ovat kieltäytyneet Australia, Japani ja Ranska. Saksa epäröi ja Britannia on suhtautunut asiaan kielteisesti, vaikkei vielä maanantaina iltapäivästä ollut ilmoittanut lopullista kieltäytymistä.

EU-maiden ulkoministerit keskustelevat asiasta maanantaina ministerikokouksessaan Brysselissä.

Mojtaba Khamenei poistui puutarhaan juuri ennen ohjusten iskeytymistä rakennukseen.
Kyseessä on jo kolmas lennokki-isku lentoaseman tuntumaan.
Teheranin sanotaan edelleen olevan suhteellisen vahva vastustaja.
Mainos