Hotelliyöpymisten määrä on kasvanut Suomessa alkuvuoden aikana ja kasvun odotetaan jatkuvan. Erityisesti Euroopasta, Aasiasta ja Amerikasta tulevien matkailijoiden yöpyminen on ollut selkeästi kasvussa. Hotelliyöpymiset ovat palanneet lähes koronapandemiaa edeltävälle tasolle.
Helsingissä matkailijoiden yöpymisten määrä on pitkälti ylittänyt koronapandemiaa edeltävän tason, mutta huonehintojen ja käyttöasteiden kehitystä jarruttaa lisääntynyt tarjonta. Helsingissä hotellien keskimääräinen käyttöaste jäi kuluvan vuoden toisella kvartaalilla selvästi alle muiden Pohjoismaisten pääkaupunkien.
Monessa kaupungissa hotellihuoneiden hinnat, liikevaihto per huone ja käyttöaste ovat edelleen alle koronaa edeltävien vuosien tason, vaikka kuluvana vuonna kehitys on ollut myönteistä.
Kaupungeista poikkeuksen tekee Rovaniemi, jossa markkina on huomattavasti tasapainoisempi ja huoneiden hinnat sekä liikevaihto per huone ovat selkeästi muita matkailukaupunkeja korkeammalla.
Raklin pääekonomisti Julia Ruotsi kertoi mediatilaisuudessa, että Rovaniemellä on nähty matkailijoiden yöpymisissä kymmenen vuoden aikana peräti 63 prosentin kasvu. Vastaavasti hotellihuoneiden määrä on samalla ajanjaksolla kaupungissa noussut noin 44 prosenttia.
Parhaimman sesongin aikana tammikuussa 2025 huonehinta nousi Rovaniemellä 311 euroon.
Hotellihuoneiden keskihintojen kehitys on ollut vaisua ja monessa suuressa kaupungissa ollaan lähes vuoden 2019 tasolla. Viime vuosien korkea inflaatio ei juuri näy hotellihuoneiden hinnoissa.
Helsingin hotelliöiden keskihinnat ovat nousseet aavistuksen yli koronapandemiaa edeltäneen tason. Espoossa hintakehitys on vielä vaisua ja Vantaalla hotellihuoneiden hinnat ovat laskeneet.
Keskimäärin hotelliyöpymisen hinta on Helsingissä ja Tampereella vähän yli 120 euroa. Rovaniemellä hinta nousi viime vuonna lähes 180 euroon.
Konsulttiyhtiö JLL Finland kertoi tänään tiedotteessa, että Rovaniemellä alustamajoituksen, kuten esimerkiksi airbnb-majoituksen osuus on jo lähes 50 prosenttia. Ulkomaalainen turisti valitsee alustamajoituksen keskimäärin useammin kuin kotimainen.





