Röntgenkuvaus on yleisimmin käytetty lääketieteellinen diagnostiikkamenetelmä ja suurin keinotekoisen ionisoivan säteilyn lähde Euroopassa.
Röntgenkuvien ottamiseen on yleensä hyvät perusteet. Tarpeettomia säteilyannoksia pitää kuitenkin välttää, eli on tärkeää optimoida potilaan saama säteilyannos.
Optimointi on käynyt hankalaksi, sillä kuvantamisessa käytetään yhä enemmän niin sanottuja monisuuremittareita (X‑ray multimeter, XMM) sekä mittaussuureita, joiden kattava ja kliinisesti tarkoituksenmukainen kalibrointi ei ole ollut mahdollista.
Johtava asiantuntija Paula Toroi Säteilyturvakeskuksesta (STUK) toteaa, että tämä on estänyt vertailukelpoisien ja luotettavien säteilymittausten tekemisen. Niitä tarvitaan, jotta kuvantamislaitteet voidaan säätää tuottamaan diagnostisesti hyvä kuva mahdollisimman pienellä säteilyannoksella.
Tilanteeseen on etsitty parannusta vuonna 2023 alkaneessa kansainvälisessä Paula Toroin koordinoimassa tutkimushankkeessa. Tämän TraMeXI‑tutkimushankkeen ansiosta tilanne on Paula Toroin mukaan olennaisesti parantunut.
TraMeXI-hanke (Traceability in medical X-ray imaging dosimetry) on Euroopan Unionin rahoittama ja päättyy nyt toukokuussa. Hankkeeseen on osallistunut 11 metrologian laitosta ja kolme sairaalaa 11 maasta.
Potilasturvallisuus kohenee
STUKissa on hankkeen aikana kehitetty uusia ja laajennettuja kalibrointipalveluita röntgenkuvantamisessa käytettäville mittalaitteille ja mittaussuureille siten, että ne vastaavat nykyisiä kliinisiä käyttötarpeita.
Tulokset parantavat säteilymittausten tarkkuutta ja luotettavuutta, joka puolestaan tukee sekä sairaaloiden laadunvarmistusta että potilasannosten arviointia. Näin ne vahvistavat STUK:n mukaan konkreettisesti potilas- ja säteilyturvallisuutta Suomessa.
Paula Toroi korostaa, että TraMeXI-hankkeen ansiosta STUKin asiantuntemus ja kansainvälinen asema lääketieteellisen säteilyn mittausten kehittäjänä ja kansallisena mittanormaalilaboratoriona on edelleen vahvistunut.
Tutkimushankkeen tuloksia on julkaistu ja julkaistaan hankkeen internetsivuilla ja vertaisarvioiduissa tieteellisissä julkaisuissa. Ne tukevat suoraan STUKin viranomaistehtäviä sekä terveydenhuollon säteilyn käytön turvallista ja yhdenmukaista toteuttamista.