Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) mukaan leikkauksia eläkkeisiin ei ole suljettu pois vaihtoehtojen valikoimasta julkisen talouden sopeutuskeinoja etsittäessä.
Hän sanoo Iltalehden haastattelussa, että myös eläkkeitä saatetaan leikata.
– Se on hyvin mahdollista, Purra sanoo.
Eläkkeistä leikkaaminen on mahdollista esimerkiksi indeksit jäädyttämällä. Myös veronkorotukset joihinkin eläkkeisiin ovat keinovalikoimassa.
Purran mukaan kaikista pienimpiin eläkkeisiin ei ole järkevää kohdistaa leikkauksia. Kyse on Purran mukaan oikeudenmukaisuudesta.
– Meillä on suuri ja erittäin hyvin voiva eläkeläisväestö, jolla tyytyväisyys elämään on korkea ja rahaa itsensä toteuttamiseen ja matkusteluun riittää. Samaan aikaan meillä on hyvin niukasti toimeentulevia eläkeläisiä, jotka joutuvat miettimään lääkkeiden ja ruuan välillä.
– Lisäksi meillä on iso joukko työkyvyttömyyseläkkeellä olevia ihmisiä, joten eläkeläisistä ei voida puhua yhtenä joukkona, hän sanoo Iltalehdelle.
Myös eläkeiän nosto on on Purran mukaan tulevaisuudessa välttämätöntä.