Riikka Purra HS:lle: Eläkkeistä on pakko leikata

Ministerin mukaan tavoiteltuun lopputulokseen on mahdotonta päästä ilman eläkkeisiin puuttumista.
Eläkeläispariskunta kahvipöydässä kotonaan. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Eläkeläispariskunta kahvipöydässä kotonaan. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) sanoo Helsingin Sanomille, että myös työeläkkeistä on välttämätöntä leikata osana hallituksen säästöpakettia.

– Nähdäkseni tavoiteltuun lopputulokseen on mahdotonta päästä ilman eläkkeisiin puuttumista, Purra sanoo.

Hallitus valmistelee ensi viikon kehysriihessä yhteensä noin kolmen miljardin euron lisäsopeutustoimia, joista leikkausten osuus olisi Purran mukaan suuruusluokaltaan karkeasti noin kaksi miljardia.

Työeläkkeet ovat julkisen talouden suurin yksittäinen menoerä. Niitä maksettiin viime vuonna noin 34 miljardin euron edestä. Siksi Purra katsoo, että hallituksen on pyörrettävä aiempi linjauksensa eläkkeiden suojaamisesta.

Purra ei ota HS:n haastattelussa kantaa leikkausten toteutustapaan tai määrään.

Elinkustannukset etelän lomakohteessa ovat kallistuneet ja liikaturismi kismittää paikallisia.
Antti Häkkänen ei ole ensimmäinen EU-maan ministeri, joka on Israelin vierailun yhteydessä tavannut ministeri Israel Katzin.
Mikko Savolan mukaan Israelin-matkaan liittyvä epäluottamuslause ontuu.
Mainos