Valtiovarainministeri Riikka Purra tiedotustilaisuudessa 8. elokuuta. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Riikka Purra: Ensi vuodelle 900 miljoonan euron menoleikkaukset

Valtiovarainministerin mukaan viime vuonna alkanut talouden toipuminen jatkuu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) esittää valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa yhteensä 0,9 miljardin euron sopeutustoimia ensi vuodelle. Toimien vaikutukset nousisivat miljardiin euroon vuoteen 2027 mennessä.

Valtiovarainministerin mukaan viime vuonna alkanut talouden toipuminen jatkuu, mutta tilanne on edelleen hankala.

Purra korostaa, että ratkaisuista ei ole vielä käyty poliittisia neuvotteluita hallituspuolueiden kesken.

– Yhden miljardin euron lisäsopeutus vaikuttaa hyvin, hyvin perustellulta, Purra sanoi tiedotustilaisuudessa keskiviikkoiltana.

Valtiovarainministerin mukaan esitetyillä sopeutustoimilla ei ole talouskasvua heikentäviä vaikutuksia.

Esityksessä sopeutustoimet toteutetaan vain menoleikkauksilla.

Ehdotuksessa säästöjä kohdistetaan muun muassa kehitysyhteistyöhön, kotoutumiseen, järjestöavustuksiin. Myös kuntien rahoituksesta leikataan.

Esityksessä yritystuista leikataan esimerkiksi Ruotsin laivojen osalta. Myös yksityislääkärien Kela-korvauksia lasketaan, ja eduskunnan joululahjarahakäytäntö lopetetaan.

Purra korostaa, että hallitus on tehnyt useita toimia taloustilanteen parantamiseksi, mutta kaikki toimien vaikutukset eivät vielä näy.

Valtiovarainministerin mukaan valtionvelan vakauttaminen on edelleen mahdollista.

Sopeutustoimet pitää Purran mukaan toteuttaa sellaisella tavalla, että niiden vaikutus tavallisen kansalaisen elämässä on mahdollisimman vähäinen. Esitetyt säästöt kohdistuvat ministerin mukaan valtion toissijaisiin toimiin.

Esimerkiksi sosiaaliturvaan tai sosiaali- ja terveyspalveluihin ei valtiovarainministerin mukaan ole suunnitteilla leikkauksia.

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus julkaistaan perjantaina 8. elokuuta.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)