Revontulia voi nähdä ensi yönä myös etelässä

Auringossa tapahtui perjantai-iltana M-luokan koronapurkaus.
Revontulia Bodominjärvellä Espoossa helmikuussa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Revontulia Bodominjärvellä Espoossa helmikuussa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Maahan osuu sunnuntaina ja maanantain välisenä yönä aurinkopurkaus, joka voi aiheuttaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Etelä-Suomessakin nähtäviä revontulia, kertoo Ilmatieteen laitos.

Purkauksen osuma valmistuu laitoksen mukaan aurinkotuulimittauksesta vain noin puolen tunnin varoitusajalla.

Tällä hetkellä vaikuttaa, että purkaus on suuntautunut suoraan Maata kohti. Se etenee tuhannen kilometrin sekuntivauhtia.

Revontulet ovat laitoksen mukaan yön aikana todennäköisiä ja maanantain puolella kohtalaisen todennäköisiä Etelä- ja Keski-Suomessa.

Mahdollinen pilvipeite voi haitata revontulien näkemistä. Laitoksen mukaan sää on Etelä-Suomessa aluksi selkeää, mutta yön aikana Länsi-Suomesta aluetta lähestyy sadealue.

 

Sää jatkuu epävakaisena pitkälle ensi viikkoon.
Seuraavaa yhtä syvää pimennystä odotetaan saadaan odottaa vuoteen 2036 asti.
Viikko alkaa sateisena ja sää viilenee, mutta loppuviikosta voidaan päästä hellelukemiin.
Mainos