Reserviläisten palkat nousevat

Korotus astuu voimaan lokakuun alussa.
Puolustusministeri Antti Häkkänen. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Puolustusministeri Antti Häkkänen. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Puolustusministeri Antti Häkkänen. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Puolustusministeri Antti Häkkänen. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) on päättänyt reserviläispalkkojen korotuksista 1. lokakuuta 2026 lähtien.

Miehistön reserviläispalkka on jatkossa 70,19 euroa (nykyisin 68,42 euroa), aliupseerien 73,70 euroa (nykyisin 71,85 euroa) sekä upseerien ja erikoisupseerien 77,21 euroa (nykyisin 75,27 euroa) päivältä.

Reserviläispalkan korotuksen kustannusvaikutus on vuonna 2027 arviolta 318 413 euroa. Korotuksen vaikutukset katetaan Puolustusvoimille myönnetyistä toimintamenomäärärahoista.

-Tällä vaalikauden kolmannella vuosikorotuksella jatkamme reserviläisten päivärahojen korotusuraa, toteaa puolustusministeri Antti Häkkänen tiedotteessa.

Puolustuspolitiikassa ei riitä, että kertoo, mitä ei halua tehdä, ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen sanoo näkökulmassaan.
Jarmo Lindbergin mukaan Israel-yhteyksien katkaisu voisi vaarantaa Suomen torjuntakyvyn.
Puolustusvoimat on tehnyt pitkään menestyksellistä yhteistyötä Yhdysvaltojen ilma- ja merivoimien kanssa.
Mainos