Rattijuopot ovat työllistäneet poliisia viikonloppuna

Promillerajan ylittänyt kuljettaja kaahasi Lieksassa vaarantaen sivulliset.
Poliisi Helsingissä, 26. elokuuta 2023. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Poliisi Helsingissä, 26. elokuuta 2023. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Itä-Suomen poliisilaitos kertoo, että sen alueella on kirjattu viikonlopun aikana rikosilmoituksia rattijuopumuksista.

Hätäkeskus sai myöhään perjantai-iltana ilmoituksen mutkittelevasta autosta. Poliisipartio tavoitti auton liikenteestä Joensuussa Kuopiontiellä. Päihtynyt kuljettaja puhalsi alkometriin 2,42 promillen lukemat ja kuljettaja määrättiin ajokieltoon. Hänellä oli kyydissään yksi matkustaja. Ajosta ei aiheutunut vahinkoja sivullisille.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Poliisipartio yritti pysäyttää lauantaiaamuna autoa Lieksan taajama-alueella, mutta auto lähti pakenemaan poliisia huomattavaa ylinopeutta.

Poliispartio mittasi taajamanopeuksissa 40 km/h rajoituksella 105 km/h nopeuden sekä maantienopeuksissa 120 km/h nopeuden, rajoituksen ollessa 80km/h. Takaa-ajo kesti pidemmän aikaa ja pakoreitti kulki myös kevyenliikenteen väylillä vaarantaen sivullisia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pakomatka päättyi tieltä suistumiseen Heinäsuontiellä. Kuljettajalla ei ollut ajokorttia ja hän puhalsi poliisin alkometriin 0,54 promillea.

Poliisi pyytää koiraansa ulkoiluttanutta ja takaa-ajon vuoksi tieltä väistynyttä henkilöä ilmoittamaan tietonsa poliisille.

Myös muita tapauksen vuoksi mahdollisesti vaaraan altistuneita pyydetään ilmoittamaan tietonsa poliisille puhelinnumeroihin 0295415320 ja 0295415455 tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected].

Poliisi epäilee noin 40-vuotiasta naista laajasta petossarjasta.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Tehovalvonta paljasti vakavia puutteita.
Mainos