Ranska on kirjaamassa aborttioikeuden perustuslakiin. Versaillesissa maanantaina kokoontuva parlamentin molempien kamarien istunto on vahvistamassa senaatin aiemman äänestystuloksen. Asiasta kertovat esimerkiksi Le Monde ja tv-kanava TF1.
Ehdotus sai ylähuoneessa eli senaatissa perjantaina ylivoimaisen enemmistön kannatuksen. Esitystä kannatti 267 edustajaa ja vastusti 50. Aiemmin viime viikolla alahuoneen äänestyksessä perustuslain muutosta kannatti 492 edustajaa 577:sta.
Nyt molempien kamarien täytyy vielä hyväksyä perustuslain muutos kolmen viidenneksen enemmistöllä, mutta hyväksynnän saavuttamista pidettiin maanantaina iltapäivällä käytännössä varmana.
Abortti on ollut laillinen Ranskassa jo 50 vuotta eli vuodesta 1974, mutta paine oikeuden vahvistamiseksi on kasvanut. Le Monden mukaan vuonna 2022 tehdyssä kyselyssä 81 prosenttia vastanneista ranskalaisista kannatti aborttioikeuden kirjaamista Ranskan perustuslakiin. Siinä missä abortti on yleisesti hyväksyttyä, sen saamisessa on käytännön haasteita Ranskan terveydenhuoltojärjestelmän puutteiden vuoksi.
Ranskasta on tulossa maailman ensimmäinen valtio, jossa oikeus aborttiin taataan perustuslaissa. Aloite on lähtöisin presidentti Emmanuel Macronilta. Sen äänekkäimpiin vastustajiin on kuulunut oikeistokonservatiivisen Kansallisen liittouman kärkipoliitikko Marine Le Pen, joka on nimittänyt hanketta turhaksi.
Naistenpäivää vietetään kuluvan viikon perjantaina 8. maaliskuuta.