Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kertoo, että hallitus aikoo jo ensi vuoden budjetissa ohjata lisää rahaa maanteiden kunnostuksiin.
Koko vaalikauden aikana hallituksen on tarkoitus kohdentaa yhteensä 520 miljoonaa euroa maanteiden, rataverkon ja vesiväylien korjausvelan lyhentämiseen.
– Osa rahoista saadaan käyttöön jo ensi vuonna. Näitä hankkeita on tarkoitus budjettiriihessä lyödä kiinni. En vielä mene sen tarkemmin kohteisiin, mutta esimerkiksi maanteiden korjausvelkaan puutumme eri puolella Suomea, Purra sanoo Uutissuomalaiselle.
Ministeri ei ota kantaa myöskään rahoituksen suuruuteen. Rahat on tarkoitus ottaa hallituksen neljän miljardin euron investointiohjelmasta.
Purran mukaan investoinnit eivät lisää valtion velkaa, vaan ne rahoitetaan myymällä valtion omaisuutta.
Valtiovarainministeri odottaa, että tällä viikolla kokoontuva hallituksen ensimmäinen budjettiriihi sujuu ilman suurempia ongelmia. Siellä päätetään ensi vuoden budjetista sekä koko vaalikauden kattavasta menokehyksestä ja tämän vuoden toisesta lisätalousarviosta.
– Koska budjettia on valmisteltu kesällä hyvin tiiviisti hallitusohjelman pohjalta, uskon, että varsinaiset budjettineuvottelut menevät varsin kevyesti. Siihen viittaavat myös puolueiden väliset keskustelut, Purra sanoo Uutissuomalaiselle.





