Verkkouutiset

Kallion kirjasto Helsingissä 22. helmikuuta 2022., LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Puutteita kirjaston tietosuojassa: Hakutietoja saattanut päätyä sivullisille

Kirjastot kertovat ryhtyvänsä välittömiin toimiin seurantateknologioiden poistamiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Apulaistietosuojavaltuutettu on antanut Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungeille huomautuksen tietosuojalainsäädännön vastaisesta henkilötietojen käsittelystä.

Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen verkkosivustolla on ollut käytössä seurantateknologioita, joiden kautta tietoja esimerkiksi käyttäjän hakemista kirjoista ja muusta aineistosta on voinut välittyä sivullisille eli tässä tapauksessa yhdysvaltalaiselle Googlelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Helmet-kirjastot ovat käyttäneet Helmet.fi-verkkosivustolla esimerkiksi Google Analytics -analytiikkatyökalua ja Google Tag Manager -palvelua.

Tietosuojavaltuutetun toimiston mukaan myös henkilötietoja on siirretty lainvastaisesti Yhdysvaltoihin ilman riittäviä täydentäviä suojatoimia. Rekisteröityjä ei myöskään informoitu asianmukaisesti henkilötietojen siirroista.

Apulaistietosuojavaltuutettu määräsi Helmet-kirjastot hävittämään verkkosivujen seurantateknologioiden kautta keräämät henkilötiedot niiden rekisteröityjen osalta, joiden henkilötietoja on niiden keräämisen jälkeen säilytetty tai hyödynnetty lainvastaisesti. Lisäksi apulaistietosuojavaltuutettu määräsi Helmet-kirjastot informoimaan henkilötietojen käsittelystä tietosuojalainsäädännön edellyttämällä tavalla.

Helmet-kirjastot ovat ilmoittaneet ryhtyneensä viipymättä toimenpiteisiin seurantateknologioiden poistamiseksi Helmet.fi-verkkosivustolta.

Päätöksessään apulaistietosuojavaltuutettu muistuttaa, että viranomaisten on harkittava tarkkaan, millaista seurantateknologiaa niiden verkkosivustoilla on tarpeellista olla, ja voitaisiinko viranomaisen verkkopalvelua mahdollisesti tarjota ilman muita kuin sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä.

Apulaistietosuojavaltuutettu korostaa, että viranomaisen verkkopalveluita olisi lähtökohtaisesti voitava käyttää ilman, että tietoja verkkosivuvierailusta päätyy esimerkiksi kaupalliseen käyttöön.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)