Suomi pyrkii Yhdysvaltojen Norfolkin Nato-esikunnan alaisuuteen, puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) vahvisti Ylen Ykkösaamussa lauantaina. Nato-jäseneksi viime vuonna tullut Suomi on toistaiseksi sijoitettu Hollannin Brunssumissa sijaitsevan alueellisen operaatiesikunnan alaisuuteen, mutta päätös lopullisesta esikunnasta on ministerin mukaan yhä auki.
– Kyllä suuntana on Norfolk. Mutta ennen kuin sen osalta ollaan maalissa, täytyy ensin Norfolkin kapasiteettia merkittävästi nostaa ja ratkaista jäljellä olevia avoimia kysymyksiä, Häkkänen kommentoi Ylelle.
Ministeri vakuutti prosessin etenevän, vaikka päätös vaatiikin aikansa. Naton muut eturintamavaltiot, kuten esimerkiksi Baltian maat, kuuluvat Brunssumin esikuntaan, kun taas muun muassa Norja toimii Norfolkin alaisuudessa. Lopputuloksen on palveltava niin Suomea kuin koko puolustusliitonkin tarpeita, Häkkänen totesi.
– Tässä vaiheessa olemme tuoneet esiin omaa ajatteluamme ja preferenssejämme. Mikäli Suomeen päädytään Nato-esikunta perustamaan, tehdään sitä koskevat päätökset viime kädessä Suomessa, Häkkänen sanoi Ykkösaamussa.
Toisin kuin muun muassa Baltian maihin, ei Suomeen ole perustettu Naton pysyviä taisteluosastoja.
– Suomeen ei ole tunnistettu tarvetta perustaa samanlaista joukkojen pysyvää läsnäoloa kuin kahdeksassa taisteluosastoja isännöivässä Naton etulinjan maassa, sillä kansallinen puolustuskykymme luo tietyn kynnyksen, Häkkänen selittää.
Puolustusministerin mukaan Suomeen voidaan kuitenkin luoda sellaista Naton läsnäoloa, jolla edesautetaan joukkojen toimintaa niin harjoitteluissa kuin tositilanteessa. Tämä läsnäolo voisi Häkkäsen mukaan tarkoittaa esimerkiksi monikansallisten EfP-tyyppisten joukkojen esikuntaosan sijoittamista Suomeen.





