Puolustusministeri USU:lle: Kiinteistökauppoihin tulee kovempia rajoituksia

Myös kiinteistöjen vuokraamisen valvonta tiukentuu.
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.). LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.). LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolisten henkilöiden ja yritysten kiinteistökauppojen lupaehtoja aiotaan kiristää Suomessa. Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) vahvistaa asian Uutissuomalaiselle.

– Kovempia rajoituksia kiinteistökauppaan tulee joka tapauksessa. Pyrin löytämään myös oikeudelliset ratkaisut, joilla venäläistaustaiseen kiinteistökauppaan saadaan täyskielto. Ratkaisut tehdään kevään aikana.

Häkkäsen mukaan kiinteistökauppojen kovemmat rajoitukset tarkoittavat esimerkiksi sitä, että jatkossa myös kiinteistöjen vuokraamista valvottaisiin tiukemmin.

– Lisäksi jo myytyjen kohteiden taustoja ryhdyttäisiin selvittämään ja välikäsien käyttämistä kaupanteossa rajoitettaisiin nykyistä voimakkaammin, hän sanoo Uutissuomalaiselle.

Ministerin mukaan lupaehtojen kiristysten taustalla on nimenomaan Venäjä, joka yrittää horjuttaa länsimaisia yhteiskuntia hyödyntämällä niiden ”pehmeitä kohtia”.

Vuonna 2020 voimaan tulleen lain mukaan EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolisten henkilöiden ja yritysten kiinteistökaupat edellyttävät puolustusministeriön lupaa. Lain tarkoituksena on estää kiinteistökauppoja Suomen turvallisuuden kannalta tärkeiden alueiden läheisyydestä.

Puolustusministeriö esti viime viikolla kolme kiinteistökauppaa Itä-Suomessa, koska niissä oli selkeät kytkökset Venäjän valtionhallintoon ja turvallisuusviranomaisiin. Koko viime vuonna ministeriö torppasi niin ikään kolme venäläisten aikomaa kiinteistökauppaa Suomessa.

ABB:n toimitusjohtajan mukaan eurooppalaisilta päättäjiltä puuttuu kiireellisyyden taju.
Rajoittavat toimenpiteet eivät astu voimaan vielä tämän kesän matkustuskaudella.
Venäläisten luksusmatkoille EU-alueella pitää saada piste, ministerit vaativat.
Mainos