Itä-Ukrainan Donetskissa sijaitsevan Bahmutin kaupungin hallinnasta on käyty kiivaita taisteluita jo kuukausien ajan.
Ukrainalaisjoukkojen kerrotaan vetäytyneen viime päivinä kaupunkia halkovan joen länsipuolelle. Venäjä on yrittänyt uhata Bahmutin huoltoteitä etelästä ja pohjoisesta tehdyillä hyökkäyksillä, mutta nämä on torjuttu uusien vahvistusten turvin.
Monet asiantuntijat ovat huomauttaneet taistelun saaneen lähinnä symbolisen merkityksen ja kehottaneet Ukrainaa siirtämään joukkonsa Bahmutin länsipuolelle valmisteltuihin puolustusasemiin.
Noin kuuden kilometrin päässä Bahmutista sijaitsevassa Tshasiv Jarissa vieraillut toimittaja Neil Hauer kirjoittaa IntelliNews-sivuston artikkelissa, että myös tämä pieni kaupunki on hylätty lähes kokonaan. Kaduilla kulkee lähinnä sotilas- tai hälytysajoneuvoja. Tykistötulen jylinä kuuluu taustalla.
Taistelua Bahmutin linnoitetusta kaupungista on jo verrattu ensimmäisen maailmansodan Verduniin tai toisen maailmansodan Stalingradiin. Toinen Bahmutin huoltoteistä kulkee Tshasiv Jariin vain noin kilometrin päästä venäläisjoukkojen etuasemista.
Kaupungin 15 000 asukkaasta jäljellä on noin 1500, joista suurin osa on hakeutunut suojaan kellareihin.
Tshasiv Jarin sotilashallinnon johtaja Serhii Chaus kertoo vierailevansa Bahmutissa säännöllisesti vaarallista huoltotietä pitkin.
– Voin kuvailla tilannetta kolmella sanalla: vakaasti päin p****ttä. Poikamme pitävät kiinni puolustuslinjasta, mutta vain juuri ja juuri. Venäläiset hyökkäävät kuin hyönteiset – yksi aalto toisen jälkeen ilman harkintaa, Chaus toteaa.
Bahmutin osittainen saarto on nostanut myös Tshasiv Jarin strategista merkitystä. Sotilashallinnon johtaja kuvailee sen sijaintia ratkaisevan tärkeäksi.
– Meidän kauttamme kulkee toinen Bahmutiin johtavista teistä, ja meidän on turvallisempi kuin pohjoinen tie. Tämän vuoksi meitä pommitetaan ankarasti. Eilen Grad-rakettituli jatkui koko päivän lähes ilman taukoa, Serhii Chaus toteaa.
Venäjän Wagner-palkkasotilaat aloittivat hyökkäyksensä Bahmutia vastaan jo viime vuoden elokuussa. Venäläisjoukkojen arvioidaan kärsineen massiivisia tappioita rynnäköissä kohti Ukrainan vahvoja puolustusasemia.
Ukrainan kansainvälisessä legioonassa taisteleva amerikkalainen vapaaehtoinen arvioi Venäjällä olevan valtava määrä panssarivaunuja Bahmutin rintamalla. Tykistötulta ohjaavia lennokkeja näkyy lähes kaikkialla.
Sotilas uskoo, ettei Bahmutista voi enää vetäytyä sen saaman symbolisen merkityksen vuoksi.
– Bahmut on nyt kuin Verdun. Sen on kestettävä. Se ei voi kaatua nyt, koska se on liian tärkeä. Ja sitä paitsi uskon, että Ukrainan asevoimien johto on tehnyt päätöksen pitää kiinni kaupungista, Sam-nimellä esittäytyvä sotilas sanoo.
The battle for Bakhmut has been one of the bloodiest chapters of Russia's war on Ukraine. Ukrainian soldiers there find themselves in increasingly difficult conditions, while civilians just try to get by.
My dispatch from Chasiv Yar, for @bneintellinews: https://t.co/YC2XEGhFAk
— Neil Hauer (@NeilPHauer) March 8, 2023