Naton suositus ylittyy – puolustukseen 2,1 prosenttia BKT:sta

Antti Häkkäsen mukaan haastava turvallisuusympäristö edellyttää lisäpanostuksia.
Suomen ja Ukrainan lippu kypärässä taistelijan varusteiden esittelyssä Maavoimien taistelija -esittelytilaisuudessa Helsingin Santahaminassa 8. kesäkuuta 2023. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER
Suomen ja Ukrainan lippu kypärässä taistelijan varusteiden esittelyssä Maavoimien taistelija -esittelytilaisuudessa Helsingin Santahaminassa 8. kesäkuuta 2023. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus vuodelle 2024 on yhteensä 6,0 miljardia euroa, mikä on 116 miljoonaa euroa eli kaksi prosenttia kuluvan vuoden talousarviota vähemmän. Hallinnonalan menojen osuus on 2,1 prosenttia ensi vuodelle ennustetusta bruttokansantuotteesta eli hieman yli Naton suosituksen.

Vähennys kuluvan vuoden varsinaiseen talousarvioon verrattuna aiheutuu pääosin sotilaallisen toimintaympäristön muutoksen edellyttämän puolustusmateriaalihankintojen korotuksen tason laskusta vuodelle 2024, monitoimihävittäjien hankinnan valuuttakurssitappioon varautumisesta vuonna 2023 sekä muutoksesta hallinnonalan arvonlisäveromenojen tarpeessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Haastava turvallisuusympäristö edellyttää lisäpanostuksia puolustukseen. Talousarvioehdotuksella vahvistamme Suomen puolustuskykyä, tuemme toimintaa Naton jäsenmaana ja huomioimme tuen Ukrainalle, toteaa puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.).

Talousarvioehdotus sisältää puolustusmateriaalihankintoihin 1,5 miljardia, joka on noin sata miljoonaa euroa vähemmän kuin vuoden 2023 varsinaisessa talousarviossa.

Talousarvioehdotuksessa Ukrainaan toimitetun puolustusmateriaalin korvaushankintoihin kohdennetaan 242 miljoonaa euroa. Puolustusvoimat hankkii määrärahalla korvaavaa suorituskykyä Ukrainaan luovutetun suorituskyvyn tilalle.

Poimintoja videosisällöistämme

Talousarvioehdotus sisältää kaksi uutta tilausvaltuutta. Materiaalihankintoihin ehdotetaan 117 miljoonan euron tilausvaltuutta, jonka menot ajoittuvat vuosille 2024-2028. Valtuudella kehitetään logistiikkajärjestelmän suorituskykyä sekä merivoimien raivaamiskykyä ja vedenalaista valvontaa.

Lisäksi Puolustusvoimille ehdotetaan 146 miljoonan euron tilausvaltuutta vuosien 2024-2028 varaosahankintoihin sekä järjestelmien huolto- ja ylläpitosopimuksiin.

Puolustusbudjetti säilyy lähes samalla tasolla kehyskaudella

Puolustusministeriön hallinnonalan tarkistettu kehysehdotus vuosille 2025-2027 noudattaa sisällöltään hallituksen keväällä 2023 päättämää julkisen talouden suunnitelmaa (JTS) vuosille 2024-2027.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lisäksi tarkistettuun kehysehdotukseen on sisällytetty pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelman mukainen 50 miljoonan euron vuosittainen lisäys Puolustusvoimien toimintamenoihin sekä hallinnonalalle kohdennettu vuosittainen tuottavuussäästö. Kehyskaudelle esitetään myös lisäystä Suomen Naton sotilasbudjetin ja turvallisuusinvestointiohjelman (NSIP) budjetin maksuosuuksien tarkentumisesta johtuen.

Puolustusministeriön hallinnonalan kehysehdotuksen mukainen määrärahataso vuonna 2025 on noin 6,1 miljardia euroa ja se laskee 5,7 miljardiin vuonna 2027. Muutos aiheutuu pääosin monitoimihävittäjien hankinnan rahoituksen vuosivaihteluista.

Kehyskauden suunnitelma sisältää rahoitusta Natoon liittyviin suoriin kustannuksiin sekä Ukrainalle toimitetun materiaalituen korvaushankintoihin. Puolustusministeriön hallinnonalan menojen osuus on kehyskaudella noin kaksi prosenttia ennustetusta vuosittaisesta bruttokansantuotteesta.

Varjolta on tullut simulaatiokoulutukseen täysin konfiguroitu ja testattu alusta, joka on suoraan käyttövalmis.
Kansanedustaja esittää, että reserviläisten ase- ja varustehankinnat säädettäisiin verovähennyskelpoisiksi.
Merivoimat suunnittelee alukselle jatkokäyttöä.
Mainos