Venäjän federaatio on koko historiansa ajan käynnistänyt uudistuksia ja myönteisiä muutoksia vasta kärsittyään vakavia sotilaallisia tappioita. Vastaavasti maa voi tämän päivän tilanteessa toipua imperialistisesta koettelemuksestaan vasta (Vladimir) Putinin suuren sotilaallisen epäonnistumisen jälkeen, EU:n puheenjohtajamaa Puolan ulkoministeri Radosław Sikorski sanoi Brysselissä torstaina Ukrinformin mukaan.
Hän toivoi, että tästä tulee ratkaiseva vuosi Ukrainan sodalle ja että hyökkääjää ei palkita teoistaan.
– Tämä ei ole välttämätöntä vain Ukrainalle. Tämä on myös Euroopan ja jopa Venäjän itsensä etujen mukaista. Olen eri mieltä niiden kanssa, jotka väittävät, että Putinin on annettava ”pelastaa kasvonsa”. Päinvastoin, Venäjän on päästävä eroon imperialistisista uskomuksistaan, ja se osoittaa, että uudistukset Venäjällä alkavat sotilaallisen epäonnistumisen jälkeen, Sikorski sanoi.
Hän totesi, että kun Putin aloitti täysimittaisen hyökkäyksensä Ukrainaan, hän rikkoi paitsi kaikkia kansainvälisen oikeuden normeja myös omia sitoumuksiaan.
– Venäjä itse oli taannut Ukrainan itsenäisyyden ja alueellisen koskemattomuuden – ei vain tunnetun Budapestin ydinaseriisuntaa koskevan muistion puitteissa, vaan myös osana useita kahdenvälisiä sopimuksia Venäjän ja Ukrainan välillä, ulkomnisteri muistutti.
– Putin neuvotteli ja allekirjoitti henkilökohtaisesti Venäjän ja Ukrainan välisen rajasopimuksen, mikä teki hänestä omien sisäisten lakiensa rikkojan. Hän voisi lopettaa tämän sodan yhdellä puhelulla (Valeri) Gerasimoville sanoen: ”Vedetään sotilaamme pois Ukrainasta.” Minua ei kiinnosta saada Putin tuntemaan olonsa mukavaksi tai säilyttää hänen poliittinen imagonsa, kun hyökkäät toiseen maahan, riskeeraat seuraukset sekä kansallesi että itsellesi, Sikorski sanoi.