Verkkouutiset

Saksan liittokansleri Olaf Scholz. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Puolan pääministeri: Saksan pitää tehdä enemmän Ukrainan hyväksi

Mateusz Morawieckin mukaan Saksa on osasyyllinen energiakriisiin.

Saksan on kannettava vastuunsa EU:n suurimpana jäsenvaltiona ja talousmahtina, ja tuettava Ukrainaa nykyistä voimakkaammin. Näin sanoo Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki Politicon haastattelussa.

Puola on tukenut naapurimaataan Ukrainaa merkittävästi Venäjän hyökkäyssodan aikana. Puola päätti muun muassa aikaisemmin maaliskuussa toimittaa MiG-29-hävittäjäkoneita Ukrainaan.

Saksan linja on sodan aikana saanut osakseen arvostelua. Saksan ulkopolitiikan arvostelijoiden mukaan maa on toiminut Ukrainalle toimitettavan aseavun suhteen liian varovaisesti ja jälkijunassa. Nyt Puolan pääministeri kehottaa suorasanaisesti Saksaa lisäämään apuaan, mutta myöntää liittokansleri Olaf Scholzin myös tarkistaneen linjaansa sodan jatkuessa. Saksa on muun muassa toimittanut Ukrainaan Leopard-tankkeja, minkä Scholzin hallitus oli alunperin poissulkenut.

Saksa ei kuitenkaan ole ollut ”riittävän avokätinen”, Morawiecki sanoo. Hän toivoo Saksan maanosan suurimpana taloutena toimittavan nykyistä enemmän aseita ja ammuksia Ukrainaan ja tukevan maata myös taloudellisesti.

– Venäläisen öljyn ja kaasun kanssa tekemänsä virheen johdosta he ovat osasyyllisiä siihen mitä nyt tapahtuu, energiamarkkinoiden sekamelskaan, Morawiecki arvostelee.

Muista EU-maista Morawiecki arvostelee myös Unkaria, jota hän luonnehtii liian Venäjä-mieliseksi. Puolan pääministeri korostaa kuitenkin Unkarin ja Puolan hallitusten olevan yhä poliittisia hengenheimolaisia kaikissa muissa asioissa paitsi Ukrainaan ja Venäjään liittyvissä kysymyksissä.

Puola haluaa myös nostaa Naton puolustusmenoja koskevan BKT-tavoitteen nykyisestä kahdesta prosentista kolmeen. Syynä on epävarma kansainvälinen tilanne, Morawiecki sanoo.

– Ajattelen, vanhan roomalaisen sanonnan tapaan, että si vis pacem, para bellum, eli jos haluat rauhaa, varaudu sotaan.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta ,
MAINOS