Verkkouutiset

VERKKOUUTISET

Punavihreät suvaitsevaiset ovat oikeasti suvaitsemattomia

Jari Ehrnrooth
Jari Ehrnrooth
Kirjoittaja on kirjailija, yhteiskunnan ja kulttuurin tutkija, dosentti Helsingin, Turun ja Lapin yliopistoissa. [email protected]
Historian oikealla puolella oleville ei ole luvassa voitonmarssia tälläkään vuosisadalla, Jari Ehrnrooth arvioi näkökulman kirjoituksessaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen vaikutusvaltaisimman päätoimittajan mukaan hänen lehdessään kaiken taustalla kulkee ”vahvasti riippumaton, vapaaseen demokratiaan nojaava arvokehys”. Helsingin Sanomien arvoliberaalina tarkoituksena on esitellä erilaisia ajattelu- ja elämäntapoja mahdollisimman kattavasti ottamatta kantaa niiden paremmuuteen.

Tasavallassahan kansalaiset ovat vapaita valitsemaan arvonsa ja puhumaan niistä vapaasti. Muuten he eivät olisi täysivaltaisia valtaosuutensa haltijoita. Kun yksinvaltius kumotaan, kaikista tulee oman itsensä yksinvaltiaita. Henkilön arvojärjestelmä on perusteita myöten hänen vapaa valintansa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Arvoliberalismi ei olekaan poliittinen katsomus eikä maailmankuva, vaan tasavaltaan kuuluva välttämättömyys, jonka perustuslaki turvaa. Jos joku sanoo olevansa arvoliberaali, se on sama kuin sanoisi uskonnokseen uskonnonvapauden.

On siis pääteltävä päätoimittajan väkevän linjauksen tarkoittavan, että Helsingin Sanomissa noudatetaan perustuslakia, mutta lehden omaa arvojärjestelmää ei paljasteta.

Yritys esiintyä koko kansan hesarina on ymmärrettävä mutta epäuskottava strategia. Tunnetusti Sanomatalon pääjulkaisu edustaa vasemmistoliberaalia linjaa eikä se tule muuttumaan. Konservatiivisten, oikeistoliberaalien tai kansallismielisten arvosuuntausten neutraalia kohtelua on turha toivoa.

Joku Annikka Mutanen voi tavoitella objektiivista totuutta, mutta toimittajakunnan punavihreä valtaosa tulkitsee ja muuttaa maailmaa omien arvojensa mukaisesti. Olipa aiheena Venäjän hyökkäys Ukrainaan tai tekoäly, lopuksi aina läntisiä konservatiiveja demonisoidaan ja valkoinen mies on sortava rakenne.

Miksi suvaitsevaisuus muuttuu suvaitsemattomuudeksi

Kun kirkasotsaiset vasemmistoliberaalit haluavat nähdä itsensä ihanteellisessa valossa, he nostavat postmodernin arvotyhjiön portille iskulauseen ”Kaikki Saavat Tulla”.

Käytännössä arvoliberalismia katsomuksekseen väittävät suvaitsevat lähinnä omaa punavihreää maailmankuvaansa. Kun samaan kokoustilaan tuodaan Päivi Räsänen tai Jussi Halla-aho, kalliolainen kangaskassin kantaja saattaa joutua moraaliseen paniikkiin ja alkaa täristä.

En voi sanoa yllättyneeni, kun kesällä uutisoitiin ”tasa-arvon, monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden” toteutumiseen sitoutuneen musiikkifestivaalin järjestäjien poistaneen kansanedustajan festivaalialueelta väärien arvojen ja väärien mielipiteiden vuoksi.

Suvaitsematon suvaitsevaisuus on looginen paradoksi, jonka selitys on kuitenkin looginen.

Arvoliberalismi perustuslaillisessa merkityksessä on liian vaativa harjoitus nimenomaan vasemmistoliberaaleille, koska heidän tavoittelemassaan ihanneyhteiskunnassa vallitsee arvoyhtenäisyys. Pääministerikautensa loppuvaiheessa ”liberaalitähti” Sanna Marin julisti, että käynnissä on arvojen taistelu ja jokaisen on valittava puolensa, sillä keskitietä ei ole. Näin ajattelevien ”arvoliberaalien” aktivistien mielikuvitusmaailmassa toiset ovat historian oikealla ja toiset sen väärällä puolella, kunnes harmagedon johtaa oikeiden arvojen lopulliseen voittoon.

Tällaista utopiaa elättelevät edistykselliset piirit eivät voi ymmärtää, että tasavallassa moniarvoisuus on ainoa mahdollisuus. Todellinen arvoliberalismi on tasavaltaisena periaatteena yhtä välttämätön kuin siihen johtava kansalaisten tasa-arvo. Jokaisen yksilön oikeus muodostaa omat arvonsa ja ilmaista ne vapaasti on perustuslaissa kiistatta turvattu.

Arvoyhtenäisyyden tavoite on siis suoranainen hyökkäys tasa-arvon, monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden periaatteita vastaan.

Kuinka ihmeessä itseään edistyksellisinä ja liberaaleina pitävät punavihreät tahot voivat päätyä niin autoritäärisiksi, että ne hyväksyvät vain omat arvonsa ja vaativat muita seuraamaan niitä?

Jos tavoitteena on niin sanottu turvallinen tila eli arvoyhtenäinen elämis- ja keskusteluyhteisö – esimerkiksi pyöräilevien vihreiden Helsinki – herää kysymys, miten se eroaa totalitaristisen kansantasavallan ideasta?

Tasavaltahan on nimenomaan ”turvaton tila”, jossa voi milloin tahansa törmätä ihmiseen, jolla on kokonaan toisenlaiset arvot ja joka ajattelee kaikista minulle tärkeistä eksistentiaalisista asioista perustavanlaatuisesti erilaisella tai jopa vastakkaisella tavalla. Toisia tällainen moniarvoisuus ahdistaa, toisille se on rikkaus.

Joukkosielu vetoaa yhteenkuuluvuuden tarpeeseen

Länsimaissa liberalismi on vahvistunut samalla kun nationalismi ja sosialismi ovat heikentyneet, joten historian oikealla puolella mielestään oleville fundamentalisteille ei ole luvassa voitonmarssia tälläkään vuosisadalla.

Silti on tärkeää ymmärtää, miksi arvoyhtenäisyyden tavoittelu on niin sitkeä pakkomielle vasemmistolaisessa mielenmaisemassa.

Nähdäkseni selitys piilee kollektivistisessa tavassa ymmärtää yhteiskuntaa. Jos ajatellaan, että ryhmät, yhteisöt tai instituutiot ovat todellisia persoonia, niiden arvoyhtenäisyydestä huolehtiminen on ikään kuin sosiaalisen mielenterveyden vaalimista ja siten avain ihanteelliseen henkiseen tilaan. Kollektiivisen eheyden mielikuva tyydyttää turvallisuuden kokemisen perustarvetta.

Suomessahan myös kansallismieliset porvarilliset tahot ovat snellmanilaiseen valtiokäsitteeseen uskoen vannoneet kansakunnan arvoyhtenäisyyden nimiin. Persoonallisen Jumalan lisäksi meillä on uskottu persoonalliseen Valtioon.

Tällaisen kollektivistisen joukkoharhan soisi olevan vain historiaa, sillä muiden kuin yksilöllisten subjektien olemassaolosta ei ole saatu näyttöä. Ihminen voi vapautua aineen kahleista itsenäiseksi omien tekojensa harkitsijaksi vain niissä ajatuksissa, jotka tapahtuvat itse kunkin yksilön omassa päässä. Yhteisöt eivät ajattele eivätkä ole vapaita eläviä olentoja. Joukkosielu on pelkkä kollektivistinen toivekuva ja usein poliittisesti hyvin vaarallinen.

Yhteisöt voidaan paremmin ymmärtää yksilöiden tekeminä sopimusjärjestelyinä, jotka voidaan myös purkaa kenenkään yksilön elämää uhkaamatta. Poikkeuksen muodostaa perhe, jossa verisiteet ovat elämänmittaisina purkamattomia ja siksi niin erityisiä. Mutta perheetkin ovat keskenään eri mieltä olevien yksilöiden muodostamia kokonaisuuksia, joissa elämää eletään yksilöiden erilaisuutta hyvin tai huonosti sietäen.

Jostakin syystä joukkosieluisuus ja yhteisöllisen arvoyhtenäisyyden unelma jaksaa innostaa yhä uusia sukupolvia. Ehkäpä selitys piilee ihmisluontoon kuuluvassa yhteenkuuluvuuden tarpeessa.

Kuitenkin hän, joka tuntee yhteenkuuluvuutta, ei voi sitä tuntea, ellei ole erillinen heistä, joihin tuntee kuuluvansa. Lopulta kollektivismi on pelkästään vahingollinen väärinkäsitys, mutta hyvin sitkeä sellainen.

Konservatiivinen suvaitsevaisuus on pehmeää ja vilpitöntä

Konservatiivinen ajattelu tarjoaa vaihtoehtoisen tavan suhtautua yksilöiden välisiin sosiaalisiin ja kulttuurisiin eroihin. Jokainen ihminen on yhtä arvokas ja jokaiseen tulee suhtautua sen mukaisesti. Kuten esimerkiksi Roger Scruton usein muistutti, meidän ei tarvitse yrittää luoda yhtenäisyyttä hävittämällä sivistystraditioiden luomia arvoeroja, vaan pikemminkin tuoda inhimillistä lämpöä kohtaamisiin sosiaalisten ja kulttuuristen erojen yli.

Kohteliaisuus, ystävällisyys ja hyvät käytöstavat pehmentävät erilaisten arvojen kohtaamista ja antavat jokaiselle mahdollisuuden kokea erilaisuus vähemmän uhkaavaksi kuin se muutoin olisi. Sosiaaliset erot herättävät myös kaunaa ja katkeruutta, jota tulee lievittää eikä lietsoa. Konservatiivi arvostaa tasapainoa ja sopua, joten on tärkeää kunnioittaa toisten ihmisten ajattelun ja elämisen vapautta niin kauan kuin se ei muodostu uhkaksi toisten vapaudelle ja turvallisuudelle.

Konservatiivinen suvaitsevaisuus on siis täydellinen vastakohta Sanna Marininkin edustamalle arvojen taistelulle. Tärkeää on arvojen rauhanomainen rinnakkaiselo, koska vapauden periaate ei voi olla valikoivaa. Yhä uudestaan on syytä muistuttaa, että arvoyhtenäisyyden tavoittelu on tasavaltaan sopimaton yritys pakottaa kaikki ajattelemaan samoin.

Kun näkemyseroja siedetään ja hallitaan varovaisen kohteliaasti, kukaan ei koe itseään uhatuksi. Sivistyksestä ja traditioiden kunnioituksesta sekoitettua konservatiivista vastalääkettä tarvitaan rauhoittamaan sitä edistyksen vimmaa, joka uhkaa muuttaa 2020-luvun uudeksi 1970-luvuksi.

Kirjoitus on toinen osa artikkelisarjasta, joka käsittelee liberaalisuuden ja konservatiivisuuden suhdetta. Sarjan ensimmäinen osa löytyy tämän linkin takaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
› Uutissyöte aiheesta ,
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)