Kun hallitusneuvottelut olivat vielä kesken, Anders Adlercreutz vakuutti omilleen, ettei RKP:sta ”tule oikeistohallituksessa oikeistokonservatiivista”.
Konservatiivi on monien liberaalien kauhukuva, mutta porvarijohtoisessa hallituksessa premissit asettuvat toisin.
Jos oikeiston lähtökohtana on yksilön vapaus ja vastuu, sen on yhdistettävä liberaalit ja konservatiiviset arvot, joiden vastakkaisuus on usein punavihreitä näkemyksiä suosivan median ylläpitämä ja yksipuolisen vapauskäsitteen luoma harhakuva.
Vasemmisto ylläpitää tätä virheellistä vastakkainasettelua kääntääkseen autoritäärisyyden kritiikin pois arvoyhtenäisyyttä tavoittelevista aatteistaan. Porvarit sitä vastoin ovat vapaamielisiä ja hyväksyvät moniarvoisuuden, johon kuuluu myös konservatiivisuus.
Viimeistään vaalikoneet ovat takoneet ihmisten tajuntaan janan, jonka toisessa päässä lukee arvokonservatiivi ja toisessa arvoliberaali. Jana juontuu Nolanin kartasta, jossa poliittiset aatteet jaetaan taloudellisen vapauden ja henkilökohtaisen vapauden akseleilla. Syntyy nelikenttä, jossa talousliberalismin vastakohta on sosialismi ja arvoliberalismin vastakohta on arvokonservatismi.
David Nolan oli libertaristinen aktivisti ja tämä näkyy hänen piirtämässä kartassa, joka tunnustaa vain negatiivisen vapauskäsitteen. Kaikki mikä rajoittaa ihmistä, on tässä vuoden 1969 luomuksessa vapauden vastaista, ja korkein vapaus saavutetaan, kun mikään ei rajoita henkilöitä eikä yrityksiä.
Kuusikymmenluvun arvokumouksen jälkimainingeissa rajaton henkilökohtainen vapaus on sittemmin vakiintunut punavihreäksi hyveeksi. Samalla vasemmisto ei kuitenkaan ole luopunut talousliberalismin vastustamisesta.
Saisivatkohan kapitalismikriittiset punavihreät puolueet paljonkin ääniä, jos ne reilusti kertoisivat vastustavansa vapautta? Välttääkseen tämän ikävän leiman, punavihreät mielipidemuokkaajat ovat alkaneet leimata konservatiiveja vapauden vastustajiksi.
Nolanin kartasta onkin muokattu arvokenttä, jossa vapauden pahimmista vastustajista – arvoyhtenäisyyttä tavoittelevista sosialisteista – taiotaan vapauden ystäviä. Kun katsotaan esimerkiksi suomalaisia vaalikonevastauksien luokitteluja, nähdään tämä vasemmistoliberalismin ihme, joka saa David Nolanin kääntymään haudassaan.
Myös Nolanin kartan alkuperäinen puutteellisuus on vakava ja jossain määrin katala. Siitä on tarkoituksella unohdettu positiivinen vapaus, joka on kolikon toinen puoli.
Vapaus johonkin on yhtä välttämätöntä kuin vapaus jostakin. Ei voi soittaa pianoa vapaasti, jos ei ensin opi soittamaan sitä rajoitetusti. Musiikillisen vapauden korkein aste ei ole punk. Parhaat improvisoijat ovat teknisesti taitavia.
Traditioita, sääntöjä ja itsekuria korostavien konservatiivien näkeminen vapauden vastustajina on yhtä suuri virhe kuin vasemmistolaisten näkeminen vapauden vaalijoina. Vapaus syntyy kyvyistä, koulutuksesta, sivistyksestä ja taidoista, joiden avulla ihminen oppii hallitsemaan sisäistä ja ulkoista luontoaan.
Liberaalisuus ja konservatiivisuus ovat saman porvarillisen elämänkatsomuksen kaksi pilaria. Yksinkertaisimmin sanoen: Vapaus ja vastuu kuuluvat yhteen. Tämähän ei ole pelkkä mielipide, vaan looginen välttämättömyys. Ihminen vastaa sanoistaan ja teoistaan vain siksi, että kykenee vapaasti valitsemaan, mitä sanoo ja tekee.
Pelkkä vapauden periaate ilman kulttuurisia rajoituksia johtaa itseään tuhoavaan kaaokseen. Samana vuonna kuin David Nolan piirsi karttansa, Dennis Hopper ohjasi kulttielokuvansa Easy Rider (1969), joka on loistava kiteytys rajoittamattoman vapauden umpikujasta. Hippikauden road- , ego- ja huumetrippi alkaa leijuen ja päättyy kontaten.
Liberalismi tarvitsee tuekseen konservatiivista varovaisuusperiaatetta. Hyvä harkinta on vapauden paras turva. Jos läntinen vapaus jatkaa leijumista kaiken sallivassa arvotyhjiössä, ei vaivalla luodusta korkeakulttuurista jää kuin muisto.
Konservatiivisessa ajattelussa on myös syvempi, ontologinen pohja. Koska olevainen on jatkuvaa muutosta, me saavutamme vapauden luomalla pysyvyyttä, jonka avulla me nousemme ylös luonnonvoimien pakottavasta virrasta.
Paras esimerkki tästä on termodynamiikan alalta.
Minkä valtavan määrän energiaa ihmiskunta käyttääkään voidakseen oleilla suojaisissa sisätiloissa, joissa ylläpidetään tasaista, hieman yli kahdenkymmenen celsiusasteen lämpötilaa. Tämän me teemme vain siksi, että näin meille itsellemme vapautuu valtava määrä energiaa luoda korkeampaa kulttuuria sen sijaan, että taistelisimme jatkuvasti muuttuvia sääolosuhteita ja muita lajeja vastaan. Me kulttuuri-ihmiset emme todellakaan ole osa luontoa, vaan elämme siitä eristäytyneinä.
Nyt kun planeetan lämpötila on ollut nousussa, melkein kaikki ovat ahdistuneet kuumuudesta ja kuivuudesta, vaikka muutos on toistaiseksi hyvin vähäistä.
Ilmastonmuutoksen ohjailussa ja siihen sopeutumisessa on paljolti kysymys konservatiivisesta hankkeesta. Me haluamme säilyttää sen hyvän, jonka olemme saavuttaneet. Siksi on johdonmukaista ajatella, että teknologiset innovaatiot ovat ratkaisevassa asemassa. Emme halua luopua siitä elämäntavasta, joka on vapauden arvolle rakennetun kulttuurimme perusta.
Kun edistysmielinen vimma tahtoo lyödä alas vanhan maailman, konservatiivi arvostaa malttia ja harkintaa. Ei ole viisasta rynniä silmät kiiluen elämää suurempien missioiden perässä. Mitä pidemmälle ja korkeammalle läntinen kulttuuri on yltänyt, sen enemmän meillä on menetettävää. Uudistuksia tehtäessä tärkeintä on varovaisuus.
Siksi sivistysporvarilla on oltava liberaalin aivot ja konservatiivin sydän.
Kun Petteri Orpolta kysyttiin ennen vaaleja, mikä on arvokkain omistamasi tavara tai esine, hän nimesi sellaiseksi isoisänsä vuonna 1911 Rauman opettajaseminaarissa tekemän massiivisen kirjoituspöydän.
Eikös tämä jo todista, että pääministerin rinnassa sykkii saavutettuja kulttuuriarvoja vaaliva sydän.
Kirjoitus on ensimmäinen osa artikkelisarjasta, joka käsittelee liberaalisuuden ja konservatiivisuuden suhdetta.
