Sosiaalisessa mediassa julkaistussa valvontakameravideossa näkyy, että Belgorodissa klo 11.21 Moskovan aikaan räjähdys romautti tasaisesti alhaalta ylös kaikki 16 asuinkerrosta.
Venäjän valtiollisen tietotoimisto Tass kertoi heti Belgorodin kerrostaloromahduksen jälkeen, että rakennukseen osui Venäjän ilmatorjunnan pudottaman ukrainalaisohjuksen osa. Myöhemmin Venäjän puolustusministeriö väitti, että että kyseessä oli alas ammutun ukrainalaisen Totška-U-tykistöohjuksen kappale.
Avoimeen lähdeaineistoon perustuvan tiedustelun (OSINT) mukaan juuri räjähdyksen aikoihin Venäjän ilmavoimat oli pudottamassa liitopommeja Belgorodin alueella kohteenaan Harkova, kertoo Euromaidan Press. Tämä on aiheuttanut aiheutta pohdinnalle pudottiko venäläispommittaja vahingossa liitopommin Belgorodiin syystä tai toisesta.
Venäläisillä on käynyt aiemminkin niin, että laukaistu ohjus tai pudotettu pommi on mennyt ohi kohteen tai irronnut vahingossa ennenaikaisesti. Pelkästään maaliskuussa oli 14 tapausta, jolloin Venäjän liitopommi irtosi koneesta ennen aikojaan.
Venäläiskoneista irronneita erikokoisia lentopommeja on löytynyt eri kylistä Belgorodin alueella tai venäläisten miehittämässä Donbasissa. Pienimmät ovat olleet 50 kilogrammaisia, mutta 28. maaliskuuta Belgorodin alueelta Bessonovkan ja Veselaja Lopanin kylien väliltä löytyi peräti 1500 kilogrammaa TNT-räjähdysainetta sisältävä FAB-1500-pommi.
Näitä raskaita liitopommeja Venäjä käyttää ukrainalaisten asuintalojen, infrastruktuurin ja puolustusasemien hävittämiseen. Viime tammikuussa kahden karanneen venäläispommin tapauksen jälkeen Ison-Britannian puolustusministeriö arvioi, että vastaavanlaiset tilanteet tulisivat todennäköisesti yleistymään riittämättömän koulutuksen ja miehistöväsymyksen takia.
A block of flats collapsed in Russia’s Belgorod
Russia’s Ministry of Defense claims it is the result of their air defense work while shooting down Ukrainian missiles. At the same time, Russia was launching bombs toward Ukraine from the Belgorod area, and one of them could have… pic.twitter.com/JNFCcY2p3M
— Euromaidan Press (@EuromaidanPress) May 12, 2024





