Professori SK:lle: Sote-uudistus meni pilalle Sanna Marinin hallituksen ideologian takia

Asiantuntijan mukaan sote-mallissa korostettiin liikaa julkisen terveydenhuollon omaa tuotantoa.
Odotustila Tapiolan terveysasemalla Espoossa. LEHTIKUVA / HANNA MATIKAINEN
Odotustila Tapiolan terveysasemalla Espoossa. LEHTIKUVA / HANNA MATIKAINEN

Petteri Orpon (kok.) hallitus on joutunut kohdentamaan säästötoimia myös sosiaali- ja terveysmenoihin. Perusterveydenhuollon hoitotakuu venyy 14 vuorokaudesta kolmeen kuukauteen, vanhuspalveluiden henkilömitoitus kevenee ja joitakin yöpäivystyksiä ajetaan alas. Lisäksi useat asiakasmaksut nousevat.

Kansalaisille luotiin sote-uudistuksesta liian kovia odotuksia, mistä seuraa nyt raju pettymys. Näin toteaa Suomen Kuvalehdessä sote-asiantuntija ja kunnallispolitiikan professori Arto Haveri Tampereen yliopistosta.

– Totesin jo vuonna 2020, että tässä ei enää ole kysymys palvelujen parantamisesta, vaan siitä, että saadaanko edes jonkinlainen perustaso säilytettyä, hän sanoo SK:lle.

Sote-uudistus toteutettiin Sanna Marinin (sd.) hallituksen aikana. Nyt Petteri Orpon (kok.) hallitus joutuu toteuttamaan säästöjä. Lisäksi hallitus nostaa yksityisen yleis- ja erikoislääkärin vastaanottokäynneistä maksettavia Kela-korvauksia. Tavoitteena on lyhentää hoitojonoja.

– Marinin hallitus loi ideologisista syistä mallin, joka korostaa julkisen terveydenhuollon omaa tuotantoa. Sen kapasiteetti ei kuitenkaan riitä, ja siksi Orpon hallituksen korjausliike on ymmärrettävä, arvioi professori Arto Haveri.

– Ideologisista syistä tehdyt uudistukset ovat yleensä huonoja. Valitettavasti huonoja ovat usein myös rajut korjausliikkeet. Näiden sijaan pitäisi päästä pitkäjänteisempään ja näyttöön perustuvaan uudistamiseen, hän viittaa Orpon hallituksen toimiin.

 

Tapio Määttä pitää ongelmallisena, jos ministeri ryhtyy arvioimaan yksittäisiä tutkimushankkeita ideologisin perustein.
Wille Rydman kävi viime viikolla ministeriönsä rahoittamia tutkimushankkeita läpi ja karsi niistä puolet.
Jarno Limnell painottaa, että nykyhetki vaatii vähemmän vastakkainasettelua ja enemmän yhteistä vastuuta.
Mainos