Vladimir Putin ansaitsee hävitä Ukrainan sodan, ja sen hän myös todennäköisesti tulee tekemään. Liikekannallepano ja ydinaseilla uhittelu eivät tätä muuksi muuta, arvioi King’s College -yliopiston sotatieteiden emeritusprofessori Lawrence Freedman.
Foreign Affairs-lehteen kirjoittava Freedman on maailman arvostetuimpia sotatieteilijöitä ja ahkera turvallisuuspolitiikan kommentaattori.
Venäjän vaikeudet juontavat Freedmanin mukaan juurensa jo sodan alkuvaiheeseen. Hyökkäys oli alun alkaen huonosti koordinoitu, ja useista eri suunnista hyökänneet venäläiset joutuivat käytännössä taistelemaan erillisiä sotiaan. Putin ei myöskään julkisuudessa tunnustanut Venäjän olevan sodassa, vaan viittasi pelkästään ”erikoisoperaatioon”. Kun sota muuttui veriseksi näännytystaisteluksi, ei Venäjällä tästä syystä ollut tarpeeksi joukkoja tilanteen kääntämiseksi edukseen. Nyt, kun Putin on julistanut ”osittaisen liikekannallepanon”, on jo liian myöhäistä, emeritusprofessori arvioi.
Venäjä ei myöskään onnistunut valtaamaan Ukrainan pääkaupunki Kiovaa, ja siten heikentämään ukrainalaisten taistelutahtoa, Freedman kirjoittaa.
Freedmanin mukaan Vladimir Putin on sodan aikana tehnyt neljä keskeistä virhettä.
Ensinnäkin hän ei hakenut sotaan diplomaattista ratkaisua. Sodan alkuvaiheessa kansainvälinen yhteisö olisi todennäköisesti ollut tähän valmis, ja Venäjän ja Ukrainan valtuuskuntien välillä käytiinkin kevään aikana keskusteluja. Nyt, Venäjän raakuuksien paljastuttua, luottamus Venäjään on kadonnut. Lisäksi Putinin on vaikea tyytyä vähempään kuin mitä hän alunperin tavoitteli, Freedman kirjoittaa.
Toinen Putinin virhe oli liian vahva nojautuminen energiakortin varaan. Putin uskoi aiheuttamansa energiakriisin pakottavan Euroopan myönnytyksiin, mutta tulos olikin päinvastainen. Vaikka Euroopan talous kärsii, ei eurooppalaisten tahto tukea Ukrainaa oli heikentynyt, Freedman toteaa. Nyt, Euroopan pyrkiessä eroon venäläisestä energiasta, Venäjä on menettämässä keskeisen markkina-alueen.
Virheeksi Freedman arvioi myös Venäjän päätöksen keskittyä Donbasin alueen haltuun ottamiseen Kiovan valtaamisen epäonnistuttua. Vaikka tämä olikin poliittisesti järkevämpää, Freeman kirjoittaa, tarkoitti se käytännössä venäläisten joukkojen keskittämisestä pitkän rintamalinjan pienelle alueelle. Voitot olivat vähäisiä, tappiot suuria, hän toteaa.
Neljäs virhe oli juuri liikekannallepanon lykkääminen. Koska venäläiset laskivat sodan olevan nopeasti ohi, ei yhteiskuntaa mobilisoitu sotaponnistelujen taakse. Venäjän sotilaat ovatkin Freedmanin mukaan kaikenkirjava joukko. Sotilaat ovat heikosti koulutettuja ja huonosti motivoituneita, jotkut taustaltaan jopa rangaistusvankeja.
Kaiken tämän perusteella, Freedman tiivistää, Venäjän tappio näyttää täysin mahdolliselta, tällä hetkellä jopa todennäköiseltä.
