Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnéll kirjoittaa Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan, että arviolta yli miljoona ukrainalaista on pakkosiirretty Venäjälle.
– Monet heistä on Itä-Ukrainasta. Pakkosiirrettyjä ukrainalaisia on jopa Vladivostokissa asti. Lisääntyvät todisteet myös osoittavat Venäjää vastustavien ukrainalaisten katoavan miehitetyillä alueilla, Limnéll kirjoittaa.
Tilanne saa Limnéllin mukaan mielen hyvin hiljaiseksi.
– On vaikea edes kuvitella sitä inhimillistä kärsimystä, jota nämä ihmiset ovat elämässään joutuneet kohtaamaan. Ja kohtaavat tälläkin hetkellä. Asian voi kuvitella tilanteessa, jossa tämä tapahtuisi omalle kohdalle ja omalle maalle.
Kirjoituksessaan hän korostaa, että Ukrainan sodan aiheuttama inhimillinen kärsimys on mittava. Sodasta puhuttaessa on hyvä muistaa, että se ei vaikuta pelkästään rintamalla oleviin.
– Yli 7,5 miljoonaa ukrainalaista on rekisteröity 7 kuukauden aikana Ukrainan ulkopuolella. Puola ja Saksa vastaanottaneet sotapakolaisia eniten, molemmat yli miljoonan. Lisäksi noin 7 miljoonaa Ukrainan sisällä joutunut uudelleensijoitetuiksi. Lapsia on arviolta 2,5 miljoonaa.
Limnéll korostaa, että lännen tukiessa Ukrainaa aseellisesti ja taloudellisesti, tuki on ulotettava vahvemmin myös ukrainalaisiin ihmisiin niin Ukrainassa kuin sen ulkopuolella.
– He ovat sodan uhreja, ja kansa joka puolustaa Eurooppaa. Kaveria emme jätä emmekä unohda – talven lähestyessä.