Piirityn Mariupolin kaupungin pormestari Vadym Boytšenko kertoo BBC:n mukaan, että ainakin 10 000 siviiliä on kuollut kaupungissa sodan alkamisen jälkeen. Hän sanoi, että ruumiita oli ”mattona kaduilla”.
Hänen mukaansa Mariupolissa on edelleen 120 000 siviiliä. He tarvitsevat kiireellisesti ruokaa, vettä ja lääkkeitä.
Kaupungin ulkopuolelle oleskeleva Boytšenko kertoi myös saaneensa ilmoituksia venäläisistä, jotka ovat keränneet ruumiita ja säilyttävät niitä jääkaapeissa suuressa ostoskeskuksessa. Hänen mukaansa kaupunkiin on saapunut venäläisten liikkuvia krematorioita tarkoituksena polttaa ruumiita.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi maanantaina puheessaan Etelä-Korean parlamentille, että venäläisten viikkoja kestäneet hellittämättömät pommitukset ovat aiheuttaneet kymmeniä tuhansia kuolleita Mariupolissa.
– Venäläiset joukot ovat eristäneet [Mariupolin] 1. maaliskuuta lähtien. Se oli puolen miljoonan asukkaan kaupunki. Miehittäjät eristivät sen, eivätkä antaneet edes tuoda sinne ruokaa ja vettä.
– He yrittivät vallata sen mitä julmimmalla tavalla vain tuhotakseen kaiken. Mariupol on tuhottu. Kuolleita on kymmeniä tuhansia. Mutta silti venäläiset eivät lopeta hyökkäystä. Mariupolista halutaan tehdä esikuva raunioituneesta kaupungista, Zelenskyi sanoi.