Huoltoasema Moskovassa 8. syyskuuta 2025. / AFP / LEHTIKUVA / ALEXANDER NEMENOV

Polttoainepula aiheuttaa paniikkia Venäjällä

Maan mediassa ei myönnetä Ukrainan kaukoiskujen vaikuttaneen kriisiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Öljynjalostamoihin kohdistuneiden Ukrainan kaukoiskujen arvioidaan kärjistäneen polttoainepulaa eri puolilla Venäjää.

Esimerkiksi E95-bensiiniä ei ole ollut saatavilla riittäviä määriä Moskovassa ja Saratovissa, mikä on johtanut pitkiin jonoihin huoltoasemilla. Itsenäisen Astra-median mukaan kriisi on raivostuttanut monia venäläisiä ja johtanut paniikinomaisiin reaktioihin.

Polttoaineen hinta on noussut voimakkaasti Venäjällä kesän aikana. Ongelmien taustalla on drooni-iskujen lisäksi Venäjän markkinoihin liittyviä rakenteellisia ongelmia.

Pitkän linjan BBC:n ulkomaankirjeenvaihtaja Steve Rosenberg toteaa talousaiheiden saaneen paljon julkisuutta Venäjän mediassa huolimatta valtion tiukasta sensuurista ja kontrollista.

Izvestija-lehdessä myönnetään polttoainekriisin pahentuneen, sillä häiriöistä on kerrottu yli kymmenellä eri alueella. Monet bensa-asemat ovat joutuneet tilapäisesti sulkemaan ovensa.

– Jotkut öljynjalostamot eivät ole pystyneet toimittamaan 92- ja 95-bensiiniä useisiin viikkoihin, lehdessä kirjoitetaan.

Venäläismedioissa ei kuitenkaan mainita Ukrainan tekemiä lennokki-iskuja. Länsimaisten arvioiden mukaan niillä on ollut merkittävä vaikutus öljylaitosten toimintaan. Häiriöitä selitetään kausivaihtelulla eli polttoaineen lisääntyneellä kysynnällä kesäkaudella sekä turismilla.

Moskovski komsomolets -lehti arvioi ruplan devalvoinnin olevan väistämättä edessä valtiontalouteen liittyvien riskien vuoksi. Ruplan arvo on heikentynyt muun muassa geopoliittisen epävarmuuden ja budjetin alijäämän seurauksena.

Venäjän mediassa myönnetään, että tavallisilla kansalaisilla on yhä vähemmän rahaa käytettäväksi pakollisten menojen jälkeen. Kulujen arvioidaan lisääntyneen kotitalouksien tuloja nopeammin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)