Poliisin altakunnallinen TVA-yksikkö, eli tietoverkkoavusteisia rikoksia ratkaiseva yksikkö, on yhdessä Espoon poliisin kanssa selvittänyt petoskokonaisuuden, jossa on kuusi keskeistä rikoksesta epäiltyä henkilöä.
Kokonaisuuteen liittyy myös eri asteisia rahanpesuun liittyviä rikoksia. TVA-yksikön tutkimassa kokonaisuudessa on kyse kahdeksasta törkeästä petoksesta.
Asianomistajille esiinnyttiin puhelimitse poliisina. Soittaja kertoi valetarinan siitä, että asianomistajan tiliin olisi kohdistunut hyökkäys ja uhreja tällä tavalla erehdytettiin hyväksymään siirrot niin sanotulle turvatilille.
Turvatiliä ei ollut olemassa, vaan varat siirrettiin rikollisten haltuun. Rikoskokonaisuus ajoittuu maalis-toukokuulle 2025.
Esitutkinnan aikana on ollut vangittuna yhteensä kuusi rikoksesta epäiltyä henkilöä tutkinnan eri vaiheissa. Tutkinta eteni tiiviissä yhteistyössä sekä kotimaisten että kansainvälisten viranomaisten kanssa.
Kansainvälinen yhteistyö korostui erityisesti tapauksessa, jossa jonkin aikaa tavoittamattomissa ollut rikoksesta epäilty paikannettiin ja otettiin kiinni Espanjassa yhteistyössä Interpolin kanssa. Epäilty luovutettiin Suomen viranomaisille jouluna ja hän on edelleen vangittuna.
Rikoksilla tavoitellun hyödyn arvioidaan olevan noin 142 000 euroa. Tästä summasta viranomaiset ovat onnistuneet palauttamaan asianomistajille noin 36 000 euroa.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisari Tommi Juvonen kiittää viranomaisia hyvästä yhteistyöstä:
– Kokonaisuus oli laaja ja monivaiheinen, mutta hyvä yhteistyö eri viranomaisten välillä – sekä Suomessa että kansainvälisesti – mahdollisti käytännössä kaikkien keskeisten rikoksesta epäiltyjen kiinnioton, hän sanoo tiedotteessa.
Esitutkinta on pääosin valmistumassa ja asia siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan.