Tiistaille ja keskiviikolle varatut ajat passin, henkilökortin tai aseluvan hakemiseksi peruuntuvat. / LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Poliisilakko alkaa, sovintoehdotus hylättiin

Viranomainen huolehtii tärkeimmistä tehtävistä myös lakon aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaikki valtiosektorin työriidan osapuolet ovat hylänneet valtakunnansovittelijan sunnuntaina antaman sovintoehdotuksen. Sovittelua jatketaan huomenna tiistaina aamupäivällä.

Poliisien lakko toteutuu näin ollen Länsi-Uudellamaalla. Se alkaa tiistaina 15. huhtikuuta ja kestää kaksi vuorokautta.

Espoon pääpoliisiasema, Kirkkonummen poliisiasema, Lohjan poliisiasema ja Raaseporin poliisiasema ovat kaikki kiinni asiakkailta lakkopäivinä. Poliisiasemilla työskentelee pääasiassa suojelutyön piiriin kuuluvia tehtäviä hoitavia henkilöitä.

Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi rikosilmoitusten vastaanotto ja poliisin lupapalvelut ovat kiinni kaikilla Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisiasemilla. Rikosilmoituksia voi tehdä verkossa myös lakon aikana tai vaihtoehtoisesti muiden poliisilaitosten asemilla.

Poliisihallitus ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitos ovat neuvotelleet henkilöstöjärjestöjen kanssa mahdollisen lakon aikaisen suojelutyön sisällöstä.

− Vaikka ilmoitettu lakko kestää vain kaksi päivää, poliisissa on tehtäviä, joista pitää huolehtia joka päivä ihmisten hengen ja terveyden suojaamiseksi. Poliisi huolehtii omalta osaltaan tästä tehtävästä myös lakon aikana, kertoo hallintojohtaja Kati Korpi tiedotteessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)