Nostureita rakennustyömaalla Helsingissä kesällä 2025. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Poliisi varoittaa mastoon kiipeämisistä – kaksi tapausta samana päivänä

Huoltajien tulisi keskustella lasten kanssa kiipeilyin riskeistä, poliisi toivoo.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Länsi-Uudellamaalla on viime kuukausien aikana havaittu tapauksia, joissa nuoret ovat kiivenneet korkeisiin rakennuksiin, kuten mastoihin. Vuoden ensimmäisenä päivänä 1. tammikuuta tällaisia tapauksia kävi ilmi kaksi.

Näistä tapauksista, kuten aiemmistakaan Länsi-Uudellamaalla tapahtuneissa kiipeämisistä ei toistaiseksi ole seurannut henkilövahinkoja tai merkittäviä vaurioita rakenteille.

− Kyse on kuitenkin erittäin riskialttiista toiminnasta, josta poliisi kehottaa huoltajia keskustelemaan lasten kanssa. Muun muassa mastojen tikkaat voivat olla erittäin liukkaita, ja rakenteista voi pudota herkästi. Esimerkiksi Tampereella joulukuussa tapahtunut kiipeämistilanne johti yhden henkilön kuolemaan, muistuttaa tiedotteessa rikosylikonstaapeli Ronnie Holmberg.

Holmberg viitannee Teiskon radiomastoon kiivenneeseen 18-vuotiaaseen mieheen, joka putosi ja menehtyi. Nuoret kiipesivät 325-metriseen mastoon kuvatakseen materiaalia Tiktok-haasteeseen.

Helsingissä kaksi lasta puolestaan kiipesi rakennusnosturiin viime sunnuntaina ja heidät haettiin alas pelastuslaitoksen voimin.

Rikosoikeudellisesti Länsi-Uudellamaalla tapahtuneissa tilanteissa on lähtökohtaisesti kyseessä hallinnan loukkaus, poliisi kertoo. Lasten ja nuorten kohdalla olisi kuitenkin syytä korostaa, että vaikka tarkoitus kiipeilyssä olisi leikkimielinen, kyseessä voi olla oma sekä kavereiden henki ja terveys.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)