Verkkouutiset

Rekka Ruoholahdessa Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Poliisi tarkasti yli 1000 raskaan liikenteen ajoneuvoa tehovalvonnassa

Kuljettajille määrättiin kaikkiaan 224 maksullista seuraamusta ja annettiin lisäksi 170 suullista tai kirjallista huomautusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliisin raskaan liikenteen tehovalvonnassa ilmeni runsaasti rikkomuksia.

Valvontaiskun aikana todettiin ajo- ja lepoaikarikkomuksia 93 sekä ajopiirturirikkomuksia 23 kappaletta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Kaikki ajo- ja lepoaikarikkomukset, joista seuraamus määrättiin, ylittivät selvästi lainsäädännön asettamat rajat, toteaa poliisitarkastaja Kari Onninen tiedotteessa.

Ajoneuvon kuljettajien ajo- ja lepoaikavalvonnan tavoitteena on ehkäistä kuljettajan vireystilan laskua, erityisesti väsymystä, ja siten vähentää heikentyneestä vireystilasta aiheutuvia riskejä ja onnettomuuksia.

– Epäkuntoisuuksista seuraamuksia kirjattiin 53 kappaletta, ja lisäksi 16 ajoneuvon matka keskeytettiin liikenneturvallisuudelle erityisen vaarallisten epäkuntoisuuksien johdosta. Tuolloin kyse oli liikennekelvottomista ajoneuvoista, toteaa Onninen.

Lisäksi rangaistuksia jaettiin muun muassa puutteellisesta kuorman varmistamisesta (39 kappaletta) ja ylikuormista (24 kappaletta).

Valvontaa kohdennettiin tavaraliikenteen osalta erityisesti ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen, ajoneuvojen kuntoon sekä ylikuormiin, jotka on määritelty poliisin raskaan liikenteen valvonnan painopistealueiksi. Lisäksi ammattiliikenteen valvontaan liittyy harmaan talouden torjunta.

Liikennevalvonnan yhteydessä valvottiin myös ulkomaalaisten maassa oleskelun lainmukaisuutta. Ulkomaalaisvalvonta on poliisin lakisääteinen tehtävä, ja sitä suoritetaan myös osana raskaan liikenteen valvontaa.

Valvontajakson aikana tarkastettiin yhteensä 1035 raskasta ajoneuvoa, joista 856 kotimaista sekä 166 ulkomaista, sekä 13 linja-autoa.

Kuljettajille määrättiin kaikkiaan 224 maksullista seuraamusta ja annettiin lisäksi 170 suullista tai kirjallista huomautusta. 14.5. – 16.5. toteutettuun valvontaiskuun osallistuivat kaikki Suomen poliisilaitokset.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)