Verkkouutiset

Exclu-alusta tarjoaa käyttäjilleen salattua viestinvaihtoa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Poliisi mursi salatun viestipalvelun – käyttäjinä myös rikollisia

Palvelulla on poliisin arvion mukaan yhteensä noin 3000 käyttäjää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hollannin poliisi ilmoitti perjantaina murtaneensa salatun viestintäalusta Exclun voidakseen valvoa rikollisjärjestöjen toimintaa.

Teknologiaan erikoistuneen Bleeping Computer -sivuston mukaan operaatio koostui kahdesta erillisestä tutkinnasta, jotka alkoivat syyskuussa 2020 ja huhtikuussa 2022.

Poliisi teki tuolloin myös 79 kotietsintää Hollannissa, Saksassa ja Belgiassa ja pidätti 42 henkilöä.

Operaatioon osallistuivat myös Europol, EU:n rikosoikeudellisen yhteistyön virasto Eurojust sekä Italian, Ruotsin, Ranskan ja Saksan poliisi.

Kahden pidätetyn henkilön epäillään olevan salatun tietoliikennealustan omistajia ja johtajia. Loput 40 olivat Exclu-palvelun käyttäjiä.

Exclu-alusta myi käyttäjille kuuden kuukauden tilauksia 800 euron hintaan ja tarjosi salattua viestinvaihtoa, sisältäen myös kuvat, ääniviestit ja videon. Exclulla oli poliisin arvion mukaan noin 3 000 käyttäjää, joista 750 oli Alankomaissa.

Osa viestintäalustan käyttäjistä on ollut yksityisyyden kannalta kriittisillä aloilla työskenteleviä ammattilaisia, kuten juristeja, tutkijoita tai lääkäreitä. Salattuja viestiyhteyksiä tarjoavaa alustaa on kuitenkin käytetty myös rikolliseen toimintaan.

Asiasta kertoi Suomessa aiemmin tietotekniikan ammattilaislehti Tivi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)