Pohjakosketus asuntojen hinnoissa vihdoin takana? Markkinoita vilkastuttaa nyt kolme syytä

Asuntojen hinnat ovat nousseet kaksi kuukautta peräkkäin ja kauppamäärät ovat kasvaneet.
Asuntokaupat Helsingissä 4. tammikuuta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Asuntokaupat Helsingissä 4. tammikuuta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Asuntomarkkinoilla nähdään viimein myönteisiä signaaleja. Asuntojen hinnat nousivat maaliskuussa edelliskuuhun verrattuna ja kauppamäärät kasvoivat.

Handelsbanken Suomen pääekonomisti Timo Hirvonen kommentoi X-alustalla, että vanhojen osakeasuntojen hinnat ovat nyt nousseet kaksi kuukautta putkeen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Taisi pohjakosketus osua tämän vuoden tammikuulle.

– Maaliskuussa edelliskuukauteen verrattuna vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat Turkua lukuun ottamatta kaikissa suurissa kaupungeissa, hän jatkaa.

Danske Bankin Suomen pääekonomisti Pasi Kuoppamäki muistuttaa, että vuodentakaisesta oltiin vielä toki jäljessä.

– Korkojen lasku olisi avainasemassa markkinan kunnollisen toipumisen kannalta, hän toteaa.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat 1,7 prosenttia edellisestä kuukaudesta. Reippainta nousu oli pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Vuositasolla hinnoissa oli laskua koko maassa neljän prosentin verran. Uudisasunnoissa myynti on sen sijaan edelleen jumissa. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä uusia osakeasuntoja on Suomessa myyty vain 373.

Myös Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus sanoo, että asuntomarkkinoilla on ehkä vihdoin nähty käänne.

– Paraneva ostovoima, laskevat korot ja patoutuneet asuntotarpeet näkyvät, kommentoi Brotherus.

Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Mika Laurikaisen mukaan välittäjien odotukset loppuvuodelle ovat selvästi nousujohteiset. Huhtikuussa Kiinteistömaailma välitti reilut 12 prosenttia enemmän asuntoja ja kiinteistöjä kuin vuotta aiemmin.

Poimintoja videosisällöistämme

Laurikaisen mukaan kaupankäyntiä vauhdittaa se, että myyjien ja ostajien käsitys hintatasosta on alkanut lähentyä toisiaan.

– Markkinatilanteeseen nähden ylisuuria hintaodotuksia on nyt myyjäpuolella vähemmän, mikä mahdollistaa kauppojen syntymisen, Laurikainen sanoo tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kevätsiivouksen kanssa ei kannata hätäillä.
Monet vahingot ovat helposti estettävissä.
Asunnon vanhasta ostohinnasta ei aina kannata pitää kiinni.
Mainos