Pitäisikö STT siirtää Ylen yhteyteen? Kansanedustajalta esitys

Jarno Limnellin esittämässä mallissa uutistoimisto jatkaisi journalistisesti itsenäisenä yksikkönä.
STT:n toiminta on päättymässä pitkään jatkunut tappiollisuuden takia. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
STT:n toiminta on päättymässä pitkään jatkunut tappiollisuuden takia. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
STT:n toiminta on päättymässä pitkään jatkunut tappiollisuuden takia. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
STT:n toiminta on päättymässä pitkään jatkunut tappiollisuuden takia. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kokoomuksen kansanedustaja Jarno Limnell ehdottaa, että Suomen Tietotoimiston (STT) uutistoiminnalle rakennettaisiin uusi toimintamalli Yleisradion yhteyteen.

Limnellin mukaan STT voisi jatkaa Ylen yhteydessä journalistisesti itsenäisenä kokonaisuutena. Hän katsoo, että uutistoimiston toiminnan päättyminen olisi Suomen turvallisuuden, demokratian ja yhteiskunnan kriisinkestävyyden kannalta vakava asia.

– Luotettava tiedonvälitys on osa Suomen turvallisuuden infrastruktuuria. Elämme aikaa, jolloin informaatiovaikuttaminen, disinformaatio ja tekoälyllä tuotetut väärennökset haastavat yhä voimakkaammin ihmisten käsitystä todellisuudesta. Juuri nyt Suomen pitäisi vahvistaa luotettavan tiedonvälityksen rakenteita, ei heikentää niitä, Limnell sanoo tiedotteessaan.

STT ilmoitti lokakuun lopulla lopettavansa uutis- ja kuvatoimistoliiketoimintansa maaliskuussa 2027. Päätös johtaa yhtiön arvion mukaan 89 työntekijän tehtävien päättymiseen. Heistä 68 on journalisteja.

Lakkauttamisen taustalla on STT:n pitkään jatkunut tappiollisuus, sillä useat mediat ovat lopettaneet STT:n palveluiden käytön. Viimeinen niitti uutistoimistolle oli pääomistaja Sanoman päätös lopettaa STT:n uutisten julkaisu.

Limnellin mukaan STT:n tulevaisuutta ei pitäisi tarkastella vain media-alan sisäisenä kysymyksenä. Hän rinnastaa luotettavan tiedonvälityksen osaksi yhteiskunnan turvallisuutta ja huoltovarmuutta.

Hänen mukaansa Suomen turvallisuus perustuu sotilaallisen puolustuksen, kyberturvallisuuden ja huoltovarmuuden lisäksi kansalaisten luottamukseen tietoon, instituutioihin ja toisiinsa. Tiedonvälityksen rakenteiden heikkeneminen voisi hänen mukaansa samalla heikentää kykyä vastustaa vihamielistä informaatiovaikuttamista.

Limnell pitää Yleisradiota yhtenä mahdollisena ratkaisuna STT:n uutistoiminnan jatkuvuuden turvaamiseen. Hänen mukaansa Ylellä on jo merkittävä tehtävä luotettavan tiedonvälityksen ja yhteiskunnan varautumisen kannalta.

Mahdollisessa järjestelyssä pitäisi Limnellin mukaan kuitenkin turvata STT:n toimituksellinen riippumattomuus, median moniäänisyys ja kilpailuneutraliteetti. Uutispalvelujen pitäisi olla tasapuolisesti myös kaupallisten medioiden saatavilla.

– Kyse ei ole siitä, että valtion pitäisi ohjata uutisvälityksen sisältöä. Päinvastoin. Riippumaton journalismi on demokraattisen yhteiskunnan elinehto. Tarvitsemme ratkaisun, joka turvaa sekä riippumattomuuden että kansallisesti tärkeän uutisvälityksen jatkuvuuden.

Limnell esittää, että STT:n omistajat, Yleisradio ja valtio selvittäisivät nopeasti mahdollisuudet uuden toimintamallin rakentamiseen. Samalla pitäisi hänen mukaansa arvioida järjestelyn taloudellinen kestävyys ja mahdollisesti tarvittavat lainsäädäntömuutokset.

STT on toiminut Suomessa 139 vuotta. Limnellin mukaan sen osaamisen säilyttämisen merkitys korostuu erityisesti häiriötilanteissa ja kriiseissä, joissa nopean ja luotettavan tiedon tarve kasvaa.

LUE MYÖS:
Näkökulma: Ylestä pitäisi tehdä uusi STT

Osa Ylen rahoituksesta voitaisiin siirtää uutistoimiston perustamiseen, kirjoittaa Verkkouutisten toimittaja Ville Mäkilä näkökulmassaan.
Antti Rinne vaatii STT:n toimintaedellytysten turvaamista.
Kansanedustajan mukaan STT voisi olla itsenäinen osa Yleisradiota.
Mainos