Verkkouutiset

Jalankulkija jäisellä kävelytiellä Espoon Suvelassa maanantaina 24. tammikuuta 2022., LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Pimeys ja liukkaus näkyvät myös työtapaturmissa

Tilastojen mukaan yli puolet työmatkatapaturmista sattuu jalankulkijoille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Syksyllä pimeyden ja liukkauden lisääntyessä myös työmatkatapaturmat tyypillisesti lisääntyvät. Vakuutusyhtiö Lähitapiolan mukaan nimenomaan työmatkoilla eli kotoa töihin ja takaisin siirryttäessä sattuu huomattava määrä liukastumis- ja kaatumistapaturmia.

Tapaturmavakuutuskeskuksen tilastojen mukaan yli puolet työmatkatapaturmista sattuu jalankulkijoille. Myös polkupyörällä kaatumisia tapahtuu huomattava määrä, ja tilastojen valossa pyörällä työmatkatapaturmia sattuu toiseksi eniten. Tapaturmavakuutuskeskuksen mukaan kaikkiaan tapaturmia työmatkoilla sattuu vuosittain noin parikymmentä tuhatta.

– Erittäin liukkaat päivät näkyvät piikkeinä tapaturmatilastoissa, ja nyt alkaa olla riskialttein vuodenaika. Liukastuessa sattuu yleensä nilkkaan, polveen, ranteeseen tai olkapäähän, ja tyypilliset vahingot ovat nyrjähdyksiä, raajojen sijoiltaan menoja tai murtumisia, kertoo Lähitapiolan yritysten henkilöriskienhallinnan johtava asiantuntija Heta Rohila tiedotteessa.

Työmatkalla sattuu usein vakavampia vammoja kuin työpaikalla

Työmatkalla sattuneita tapaturmia korvataan työnantajan henkilöstölle ottamasta työtapaturmavakuutuksesta. Vakuutus on lakisääteinen, ja se kattaa esimerkiksi työpaikalla ja työmatkalla sattuneita tapaturmia.

Lähitapiolan yritysten vahinkotilastojen mukaan työmatkalla sattuneiden tapaturmien sairauspoissaolot ja kustannukset ovat usein merkittävästi suuremmat kuin työpaikalla sattuneiden tapaturmien.

– Liikenteessä on paljon potentiaalia vakaviin tapaturmiin. Jos henkilö loukkaantuu liikenteessä vakavasti, hän voi joutua jäämään pitkälle sairauslomalle tai jopa kokonaan pois töistä. Tyypillisesti vakuutuksesta maksetut korvaussummat ovat suurimpia silloin, kun tapaturmasta on aiheutunut pysyvää haittaa, kertoo Rohila.

Vakavissa tilanteissa voi olla kyse esimerkiksi siitä, että vahingoittuneen henkilön työkyky on alentunut pysyvästi ja siitä aiheutuu korvattavaa ansionmenetystä.

Liikenneturvan tilastojen mukaan työtapaturma sattuu noin 30 prosenttia todennäköisemmin työmatkalla kuin työpaikalla, kun vahinkojen määrää suhteutetaan käytettyyn aikaan.

– On siis erittäin tärkeää, että organisaatioiden työturvallisuutta kehittäessä huomioidaan myös työmatkaturvallisuuteen liittyvät asiat ja otetaan ne osaksi työpaikan yhteisiä käytäntöjä. Työpaikoilla on useita keinoja työmatkaturvallisuuden lisäämiseksi, jatkaa Rohila.

– Liukkaaseen vuodenaikaan työpaikoilla voidaan esimerkiksi pohtia, voisiko hyvin liukkaina päivinä jäädä tekemään töitä etänä tai voitaisiinko aamupalavereita siirtää alkamaan vähän myöhemmin, jolloin työmatkalla ei tarvitsisi kiirehtiä. Tietenkin myös työpaikan ympäristö on hyvä hiekoittaa niin, ettei liukastumisia sattuisi, sanoo Rohila.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)