Monet kuivatuotteet säilyvät pitkään parasta ennen-päiväyksen jälkeen. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Pilaantuuko riisi? Nämä tuotteet säilyvät päiväyksen jälkeenkin

Asiantuntija suosittelee kiinnittämään päiväyksissä huomiota etenkin yhteen asiaan.
Picture of Ville Mäkilä
Ville Mäkilä
Ville Mäkilä on Verkkouutisten toimittaja.
Extra
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keittiön ruokakomeroita selatessasi havaitset, että puurohiutaleista ja makaroneista ovat parasta ennen -päiväykset menneet umpeen aikoja sitten. Silmämääräisesti tuotteet näyttävät kuitenkin edelleen aivan kunnossa olevilta. Mielessä saattaa pyöriä kysymys, uskaltaako ruoka-aineita enää käyttää vai tuleeko ne heittää suoraan pois.

Kehittämispäällikkö Emmi Tuovinen Marttaliitosta kertoo, että suurin osa parasta ennen-päiväyksen tuotteista on periaatteessa sellaisia, joita voi mahdollisesti käyttää tuotteessa mainitun päivämäärän jälkeenkin.

Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi suurin osa kuivatuotteista kuten jauhot, hiutaleet, pastat, riisit ja nuudelit.

– Tietysti on myös hapanmaitotuotteita ja juustoja, jotka ovat myös parasta ennen-päiväyksen piirissä, Tuovinen kertoo Verkkouutisille.

Tuovisen mukaan siihen ei voida antaa mitään aikamäärettä, kauanko tuote säilyy syömäkelpoisena päiväyksen umpeutumisen jälkeen. Tämä johtuu etenkin siitä, että parasta ennen-päiväysten piirissä on keskenään hyvin erilaisia tuotteita.

– Jos on kyse kylmäsäilytystä vaativista tuotteista, ne eivät säily missään tapauksessa kuukausia tai vuosia päiväyksen jälkeen. Toisaalta oikein suljetussa pakkauksessa säilytetyt jauhot voivat olla käyttökelpoisia vielä kuukausien tai jopa vuodenkin päiväyksen umpeutumisen jälkeen.

Monesti kuulee sanottavan, että esimerkiksi riisi ja makaroni säilyvät syömäkelpoisina vielä pitkään parasta ennen-päiväyksen umpeutumisen jälkeen. Tuovisen mukaan tämä pitää lähtökohtaisesti paikkansa.

– Kypsentämättöminä kuivatuotteina ne säilyvät pitkään. Pitää myös muistaa, että niissä on lähtökohtaisestikin pitkät säilymisajat. Näillä tuotteilla säilymisaika voi aivan hyvin olla yli vuosikin parasta ennen-päiväyksen jälkeen.

Luota aisteihisi

Mistä merkeistä sitten voi päätellä, onko sellainen tuote vielä syömäkelpoinen, jonka parasta ennen-päiväys on mennyt umpeen jo hyvän aikaa sitten?

Tässä Tuovinen kannustaa ottamaan kaikki aistinsa käyttöön.

– Ensiksi kannattaa katsoa tuotetta, näyttääkö se siltä miltä pitäisi. Jauhopusseista kannattaa katsoa, ettei sinne ole päässyt mitään tuholaisia, joita keittiössä joskus saattaa olla. On myös hyvä varmistaa, ettei pakkaukseen ole päässyt hometta tai muuta ylimääräistä.

Kun tuotteen ulkonäkö on todettu normaaliksi, seuraavaksi tuotetta kannattaa tuoksuttaa ja haistella. Esimerkiksi rasvaiset pähkinät ja muut siemenet voivat alkaa härskiintyessään haista epämiellyttävälle.

– Silloinkaan se ei välttämättä ole riski elintarvikehygienialle. Mutta tuote ei enää välttämättä maistu yhtä hyvälle kuin on ajatellut.

Tuovisen mukaan tuotetta voi myös maistaa ja arvioida, maistuuko se normaalilta.

Ruoan syömäkelpoisuutta voi yrittää arvioida oman haju- ja makuaistin avulla. LEHTIKUVA / TROND H. TROSDAHL
Viimeinen käyttöpäivä ei ole sama kuin parasta ennen-päiväys

Osa tuotteista on sellaisia, jotka eivät säily syömäkelpoisina enää tuotteessa mainitun päiväyksen jälkeen.

– Kaikki viimeinen käyttöpäivä-tuotteet ovat sellaisia, joita ei missään tapauksessa kannata syödä viimeisen päivän jälkeen. Näitä ovat herkästi pilaantuvat tuotteet kuten tuoreet lihat ja kalat, Tuovinen kertoo.

Viimeisen käyttöpäivän kanssa kannattaakin olla tarkkana. Tuovinen kehottaa myös tunnistamaan eron näiden kahden päiväysmerkinnän välillä: parasta ennen -merkinnällä varustettua tuotetta voi syödä harkinnan mukaan päiväyksen umpeutumisen jälkeen, viimeinen käyttöpäivä -merkinnän tuotteessa mainittu päivämäärä on nimensä mukaisesti viimeinen, jolloin tuotetta on turvallista käyttää.

– Näiden kahden merkinnän erottaminen on todella tärkeää.

Vaikka tuotteessa olisi päiväystä jäljellä, Tuovinen kannustaa silti luottamaan omiin aisteihinsa.

– Kummalla tahansa merkinnällä varustettu tuote voi teoriassa pilaantua ennen päiväystäkin. Jos esimerkiksi jogurttiin on päässyt mikrobeja ja tuote on homeessa sitä avatessa, ei sitä tietenkään kuulu syödä. Tällaiset tilanteet ovat harvinaisia, mutta mahdollisia.

LUE MYÖS:
Tämä virhe voi pilata kesäjuhlat jo lyhyessä ajassa
Näin kauan ruoka säilyy pakkasessa
Paljon puhuttua kotivaraa kootessa kannattaa muistaa yksi asia

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Viikon suosituimmat videot

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)