Pia Kauma: Nyt varovaisuutta eläkkeistä leikkaamiseen

Kansanedustajan mukaan tämä haittaisi talouskasvua ja pienentäisi verotuloja.
Eläkeläinen kotonaan pöydän äärellä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Eläkeläinen kotonaan pöydän äärellä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma kommentoi viestipalvelu X:ssä hallituksen säästöpakettia.

– Nyt varovaisuutta eläkkeistä leikkaamiseen! Jos 1,6 miljoonan henkilön eläke pienenee, myös heidän maksamansa verot pienenevät. Vähemmän käteen rahaa päivittäisiin ostoksiin haittaisi myös talouskasvua, joka on nytkin olematonta. Muutoksia siis tulisi, mutta pääosin negatiivisia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hallitus valmistelee ensi viikon kehysriihessä yhteensä noin kolmen miljardin euron lisäsopeutustoimia, joista leikkausten osuus olisi valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) mukaan suuruusluokaltaan karkeasti noin kaksi miljardia.

Purra sanoo Helsingin Sanomille, että myös työeläkkeistä on välttämätöntä leikata osana hallituksen säästöpakettia.

– Nähdäkseni tavoiteltuun lopputulokseen on mahdotonta päästä ilman eläkkeisiin puuttumista, Purra sanoo.

Pia Kauman mielestä nyt ei pidä tehdä hätiköityjä päätöksiä.

– Vaikka olen tarkan taloudenpidon kannalla, mitään hätiköityä ei kannata poliitikoiden tehdä, etenkään kun puhutaan suurista ihmisryhmistä, kuten eläkeläisistä. Julkisen talouden tasapainottamisessa painopistettä etenkin valtion talouteen ja valtion velkaantumisen katkaisemiseen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kauma korostaa, että työmarkkinaosapuolille on annettu tehtäväksi eläkejärjestelmän muokkaaminen pieneneviä ikäluokkia vastaavaksi tammikuuhun 2025 mennessä.

– Voisi olla viisautta antaa heille nyt työrauha tässä muutenkin jo kärjistyneessä työmarkkinatilanteessa.

– Lisäksi on muistettava, että eläkeläisillä, mitä vanhempiin ikäluokkiin mennään, on muita ikäryhmiä heikommat mahdollisuudet korjata taloustilannettaan hankkimalla lisätuloja. Myös lisätyön tekemisen verokannustimia halukkaille on saatava lisää, jo tällä hallituskaudella.

Tytti Tuppurainen arvosteli häirintätapausten käsittelyä julkisuuden kautta.
Oikeus perustoimeentulon turvaan ei tarkoita yksittäisiä etuuksia tai niiden tasoa.
Valtionpäämiehistä presidentti nimeää parhaaksi kaverikseen Norjan Jonas Gahr Støren.
Mainos