Kokoomuksen eduskuntaryhmä pitää kesäkokoustaan tiistaina ja keskiviikkona Kokkolassa ja Vaasassa. Puoluejohtaja pääministeri Petteri Orpo julisti illan toritapahtumassa Kokkolassa uskovansa taloudesta, että ”on lupa kaiken synkistelyn keskellä myös uskoa, että on toivoa – ja kyllä sitä on”.
Vaalikausi on ohittanut puolivälin. Miten kokoomus aikoo selviytyä kärkipaikalle eduskuntavaaleissa 2027?
– Kyllä meidän lääkkeet ovat ne, että viemme määrätietoisesti eteenpäin ennen kaikkea kahta asiaa. Pidämme kiinni meidän säästöohjelmastamme. Saadaan se velkaantuminen kuriin, sitä suomalaiset meiltä odottavat, Petteri Orpo toteaa Verkkouutisille.
– Vaikka me teemme kipeitä säästöjä, niin suomalaiset sen ymmärtävät perimmiltään. Kannustus on vahvaa.
– Samaan aikaan viemme läpi ja pidämme kiinni kasvu-uudistuksestamme ja tuemme kasvua, joka on nyt lähtenyt liikkeelle. Suomalaiset näkevät, että tämä toimii, Orpo sanoo.
Sen lisäksi hänen mukaansa ”toisella puoliajalla meidän täytyy huolehtia erityisesti – ja tämä koskee myös itseäni – hallituksen toimintakyvystä vaikeassa maailmanajassa”.
– Me pystymme, meihin voi luottaa, me hoidamme ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa ja eteen tulevia asioita, olemme järjen ääni ja tolkullinen toimija vaikeassa ajassa – niin kyllä se sieltä tulee, Petteri Orpo kuvailee kokoomuksen tulevaa vaalimenestystä.
Orpo puhuu puolueensa ”viidestä teestä”, jotka ovat toivo, tulevaisuus, turvallisuus, talous ja toimintakyky.
– Kokoomus on toivon puolue, olemme aina olleet. Meidän pitää antaa ihmisille uskoa ja toivoa, että tämä kääntyy, ja me uskomme siihen että tulevaisuus on Suomessa hyvä.
Toinen ”t-pointti” kokoomusjohtajan mukaan on, että ”meidän täytyy pitää koko ajan huolta, että tulevaisuuden rakennuksen perusteet ovat kunnossa”. Hän lupaa kokoomukselle sisäisen koulutuksen ja osaamisen ketjun uudistamista.
– Kolmas t on turvallisuus, turvallisuudesta huolehtiminen tässä maailmanajassa. Turvallisuuden tunne on horjunut maailman tapahtumien takia.
– Ja puhun nyt nimenomaan kokoomuksen puheenjohtajan hattu päässä. Kokoomus haluaa huolehtia myös tästä.
Julkisen talouden tervehdyttäminen ja kasvun edellytysten jatkuva parantaminen ovat Orpon mukaan neljäs toimintaohje.
Viides on toimintakyky.
– Meidän eteemme on tullut ja tulee jatkuvasti asioita, joissa pitää olla toimintakykyinen. Jos kaapelit katkeavat merellä, tai työnnetään siirtolaisia laittomasti meidän rajoillemme tai jos tapahtuu jokin muu ikävä asia, niin silloin pitää olla toimeenpanokykyä, toimintakykyä ja päätöksentekokykyä, Orpo sanoo puolueensa vahvuuksista.
– Nämä viisi t:tä ovat toimintaohje itselleni ja puolueelle hallitusvastuussa. Ja niillä mennään.





