Puolustusministeri Pete Hegseth sanoi lauantaina CNN:n mukaan, että ”tämänhetkinen tilanne on, että mikä tahansa sopimus on hyvä sopimus”.
– (Donald) Trump on kärsivällinen varmistaakseen, että mahdollinen rauhansopimus Iranin kanssa varmistaa, ettei se saa ydinasetta, Hegseth sanoi Singaporessa.
– Minulla oli tilaisuus puhua presidentti Trumpin kanssa tänä aamuna. Hän halusi minun toistavan, kuinka kärsivällinen hän on sen varmistamisessa, että Amerikan ryhtyessä tällaiseen historialliseen hankkeeseen mikä tahansa sopimus on hyvä, loistava, ja hän on kärsivällinen sen tavoittelussa, Hegseth sanoi.
– Jos Iran ei halua tehdä hyvää sopimusta, joka varmistaa, etteivät he saa ydinasetta, Iran voi ”sopia” (asiasta) Yhdysvaltain armeijan kanssa, puolustusministeri totesi.
Kun toimittaja kysyi Hegsethiltä myöhemmin kommentistaan, jonka mukaan ”mikä tahansa sopimus on hyvä sopimus”, hän vastasi:
– Rakastan epärehellisen lehdistön epärehellisiä kysymyksiä. Sanoin, että se on hyvä sopimus.
Puolustusministerin mukaan amerikkalaiset joukot ovat täysin valmiita jatkamaan vihollisuuksia, jos niin määrätään, ja että asevarastot riittävät työn suorittamiseen.
Tuntia sen jälkeen, kun Trump päätti kokouksen kansallisen turvallisuustiiminsä kanssa, Valkoinen talo ei ole ilmoittanut, mihin – jos mihinkään – päätökseen hän tuli.
– Tilannehuoneen kokous on päättynyt ja kesti noin kaksi tuntia. Presidentti Trump tekee vain sopimuksen, joka on hyvä Amerikalle ja täyttää hänen ehtonsa. Iran ei voi koskaan omistaa ydinasetta, Valkoisen talon virkamies sanoi.