Kokoomuksen kansanedustaja ja pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö Pekka Toveri ihmettelee mediakommentteja rajan tilanteesta.
Hän vastaa tästä löytyvään Kauppalehden kolumniin. Sen otsikossa todetaan, että ”Suomi ei saa tehdä kuin Venäjä – hätää kärsivät pitää ottaa vastaan”.
– Kuinka sinisilmäinen voi ihminen olla? Näköjään äärettömän. Entä jos tulijoita onkin satoja tuhansia? Venäjällä on miljoonia kolmansien maiden kansalaisia hyväksikäytettävänä, kenraalimajuri (evp.) Toveri lataa X-palvelussa.
Hänen mukaansa ”sinisilmäiset hölmöt” lännessä ovat tukeneet Venäjän diktaattori Vladimir Putinin rikoksia jo kaksi vuosikymmentä.
Pekka Toveri ottaa kantaa myös tästä löytyvään Helsingin Sanomien kolumniin. Siinä todetaan, että ”Venäjän rajahäirintä vaatii kaikilta malttia”. HS:n journalistinen kehitysjohtaja Esa Mäkinen sanoo tekstissä, että Venäjän operaation pyrkimyksenä lienee luoda eripuraa perussuomalaisten ja vasemmiston välille.
– Liian radikaalit vaatimukset kummalta puolelta tahansa saattavat tahattomasti tukea Venäjän tavoitteita. Hybridioperaatioon pitäisi vastata pragmaattisesti, ei yltiöpäisen periaatteellisesti. Jos asiasta selviää rahalla, sen voi laskea puolustusmenoksi, Mäkinen kirjoittaa.
Toveri kysyy mitä tämä ”maltillinen suhtautuminen” tässä tilanteessa tarkoittaisi.
– Ei tehdä mitään? Ei tehdä mitään mutta keskustellaan asiasta?
– Laitetaan raja kiinni ja todetaan että normipäivä Venäjän naapurina? Suosittelisin jälkimmäistä.
Venäjä on järjestänyt Suomen rajalle kasvavia määriä turvapaikanhakijoita. Luvut ovat toistaiseksi olleet verrattain pieniä. Esimerkiksi eilen illalla tiedotettiin vuorokauden aikana tulleen 75 henkilöä. Vuodenvaihteessa 2015-2016 itärajan pohjoisilla raja-asemilla nähdystä Venäjän operaatiosta tiedetään kuitenkin, että tulijoiden määrää voidaan kasvattaa nopeastikin. Rajan tilanteesta ja toimenpiteistä tiedotetaan tänään iltapäivällä.
Mitähän se "maltillinen suhtautuminen" tässä tarkoittaisi? – Ei tehdä mitään?
– Ei tehdä mitään mutta keskustellaan asiasta?
– Laitetaan raja kiinni ja todetaan että normipäivä Venäjän naapurina?
Suosittelisin jälkimmäistä. https://t.co/Fm1ij6Wod6— Pekka Toveri (@PToveri) November 15, 2023
Kuinka sinisilmäinen voi ihminen olla? Näköjään äärettömän.
Entä jos tulijoita onkin satoja tuhansia? Venäjällä on miljoonia kolmansien maiden kansalaisia hyväksikäytettävänä.Suomi ei saa tehdä kuin Venäjä – Hätää kärsivät pitää ottaa vastaan https://t.co/o3jK2HFRFt
— Pekka Toveri (@PToveri) November 15, 2023