Teollisuuslaitos syttyi palamaan Venäjän ohjusiskun seurauksena Kiovassa 12. kesäkuuta 2024. AFP / LEHTIKUVA

Pekka Toveri US:lle: Sota kääntyy Venäjälle tappiolliseksi

Ex-tiedustelupäällikön mukaan hyökkääjällä ei ole enää merkittävää kykyä edetä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen tuore europarlamentaarikko ja Puolustusvoimien entinen tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri evp Pekka Toveri arvioi Uuden Suomen haastattelussa, ettei Venäjällä ole enää merkittävää kykyä edetä Ukrainassa.

Hyökkääjä on kevään ja kesän aikana edennyt vain marginaalisesti Itä-Ukrainassa. Toveri arvioi, että lännen ja Yhdysvaltain apupaketti alkaa näkymään rintamalla.

Toveri arvioi myös, että Yhdysvaltojen poistama rajoitus amerikkalaisaseiden käytöstä Harkovan suunnassa on syönyt Venäjän voimaa.

– Venäjällä on reserviä edelleen. Venäläiset yrittävät saada jotain aikaiseksi ennen Naton huippukokousta, jotta he saisivat nöyryytettyä länttä, Toveri sanoo US:lle.

Hänen mukaansa katseet kiinnittyvät nyt siihen, saako Ukraina jäädytettyä rintamalinjat. Mikäli Ukraina onnistuu siinä, sodankäynnissä siirrytään Toverin mukaan niin sanottuun ”pitkään sotaan”.

Sen suhteen meneillään oleva kesä on Toverin mukaan ratkaisevaa aikaa.

Hän myös huomauttaa, että Ukrainalla ei ole ainakaan vielä tänä vuonna kykyä suureen vastahyökkäykseen Venäjää vastaan.

– Me ollaan menossa pitkään sotaan, mikä on turhauduttavaa, mutta pidemmällä jaksolle se kääntyy Venäjälle tappiolliseksi, Toveri arvioi US:lle.

LUE MYÖS:
Ukrainan puolella taistelevat venäläiset: Haluamme marssia Moskovaan

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)